Turkkilaismies pidätetty laittomien maahantulojen järjestämisestä

Keski-ikäisen turkkilaismiehen epäillään tuoneen laittomasti Suomeen neljä henkilöä viikonloppuna. Rajavartiolaitoksen mukaan saman perheen jäsenet saapuivat Helsinki-Vantaan lentoaseman kansainväliselle alueelle eilen illalla.

Tutkinnanjohtaja Sami Pailan mukaan perhe oli tullut Istanbulista, ja lentolippujen perusteella heidän oli tarkoitus matkustaa Helsingin kautta Pietariin. Matkan todellinen määränpää oli kuitenkin Helsinki-Vantaa, jossa he hakivat turvapaikkaa.

- He eivät olisi pystyneet tätä todennäköisesti yksin tekemään, vaan tämä turkkilaismies on heitä auttanut eli ostanut liput ja järjestänyt matkan.

Laittoman maahantulosta teki se, ettei heillä ollut viisumia. Kansainväliselle alueelle saapuva läpikulkumatkustaja ei saa oleskella maassa kuin sen ajan, jolloin hän odottaa lähtöään varsinaiseen määränpäähän.

Pailan mukaan turkkilaismies lensi itse maahantulijoiden mukana Suomeen, mutta häipyi lennon jälkeen omille teilleen. Hänet kuitenkin pidätettiin pääkaupunkiseudulla laittoman maahantulon järjestämisestä myöhemmin viikonloppuna. Maahantuotujen passit löytyivät turkkilaismiehen hallusta. Hänen epäillään ottaneen perheeltä rahaa teostaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat