Turkkilaisessa evakuointilaivassa ilmeisesti neljä suomalaista

Turkkilaisessa avustuslaivassa, joka jatkaa evakuointeja Libyassa, on mahdollisesti neljä suomalaista. Laiva aikoo tuoda libyalaisten haavoittuneiden lisäksi kymmeniä ulkomaalaisia Turkkiin.

Laiva evakuoi viikonloppuna yli 250 haavoittunutta piiritetystä Misratan kaupungista Bengasiin Libyan rannikolla. Lisäksi noin 70 ulkomaalaisen on määrä nousta laivaan Bengasissa.

- Turkin viranomaiset ovat ilmoittaneet meille, että Misratan kaupungista tulevalla laivalla olisi neljä Suomen kansalaista. Turkin viranomaisilla ei kuitenkaan ole tietoa heidän henkilöllisyydestään, kertoo lähetystösihteeri Markus Teir Suomen suurlähetystöstä Ankarasta.

- Tiedossamme ei ole ollut, että Misratan kaupungissa olisi ollut suomalaisia. Jatkamme asian selvittämistä Turkin viranomaisten kanssa, Teir jatkaa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan muut laivan ulkomaalaiset ovat saksalaisia, brittejä, kreikkalaisia, turkkilaisia, ukrainalaisia ja uzbekistanilaisia.

Matkaa on tarkoitus jatkaa myöhemmin Bengasista Turkkiin.

Sairaalalaivaksi muutetussa matkustajalautassa on kymmenkunta lääkäriä ja sairaanhoitajaa. Aluksella voidaan tehdä tarvittaessa leikkauksia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat