Turkkilainen geologi: Kamalaa, mutta odotettavissa

Suomessa asuva turkkilainen geologi on kauhuissaan Turkin kaivosturmasta.

– Jos kaikki tehdään hyvin, ei tällaista tapahdu. Oli se sitten vahinko tai välinpitämättömyys, en silti halua syytellä ketään. Sitä tekevät poliitikot Turkissa riittävästi, sanoo Atilla Yilmazkurtdag MTV Uutisten haastattelussa.

30 vuotta Suomessa asunut Atilla Yilmazkurtdag seuraa pelonsekaisin tuntein turman selvittämistä.

– 20 päivää sitten vaadittiin hallitukselta Soman kaivoksen turvallisuuden tarkastamista, mutta sitä ei tehty. Ehkä tämä olisi voitu estää. Tämä on myös poliittinen asia. Oppositio syyttää hallitusta ja pelkää onnettomuuksia, hallitus taas ei. Mutta kun valta vaihtuu niin kaivoksia tuskin suljetaan tai mikään muuttuu. Kaivokset, erityisesti hiilikaivokset ovat Turkille tärkeitä elinkeinon kannalta. Turkissa kaikki kaivokset on yksityistetty, eikä työntekijöillä tietääkseni ole ammattiliittoja. Turvatoimet ovat todella heikkoja ja olen aivan varma siitä, että parantamisen varaa Turkin kaivoksissa on paljon.

Ei koko ajan voi pelätä

Kaivoksien turvallisuusongelmat tiedetään, mutta silti onnettomuuksia ei pelätä jatkuvasti.

– Turkissa on vähän tällainen fatalistinen ajattelutapa. Jos jotain tapahtuu, niin se tapahtuu. Ei niin voi elää, että koko ajan pelkää. Esimerkiksi 15 miljoonan asukkaan Istanbuliin muuttaa jatkuvasti ihmisiä työn perässä, vaikka tiedetään, että siellä odotettavissa ja vaarana ovat isot maanjäristykset.

– Tässä Soman kaivoksessa saattoi olla opiskelukavereitani, sillä opiskelin geologiaa Turkissa. Itse kuitenkin kävin enemmän porauksilla, koska opiskelin öljygeologiaa. Aloitan pian työt graniittilouhoksella Lappeenrannassa. Olen peloissani kyllä Turkin kaivostilanteen takia. Jos tämä meno jatkuu, uusia onnettomuuksia tulee lisää.

Lue myös:

    Uusimmat