Turkkiin aiotaan sijoittaa yli 60 000 amerikkalaissotilasta

Turkin hallitus esittää maan parlamentille, että se antaisi väliaikaisen kulkuluvan amerikkalaissotilaille Irakin sodan varalta.

Turkin hallitus esittää 62 000 amerikkalaisen sotilaan sijoittamista Turkkiin puoleksi vuodeksi Irakin vastaisen sodan varalta, kertoi turkkilainen uutistoimisto Anatolia.

Parlamentti on lykännyt äänestystä asiasta ainakin huomiseen. Lykkäystä on tulkittu niin, että hallitus haluaa varmistaa esityksen menevän läpi.

Yhdysvallat kuitenkin jatkaa sotakaluston tuontia Turkkiin.

Amerikkalaisjoukot siirtymässä Bulgarian tukikohtaan

Yhdysvaltain joukot valmistautuvat siirtymään Bulgariassa Mustanmeren rannikolla sijaitsevaan tukikohtaan Irakin sodan alkamisen varalta, kertoivat viranomaiset tänään.

Bulgaria on antanut Yhdysvalloille luvan perustaa lennonjohtokeskus Sarafovon tukikohtaan.

Bulgarian uutistoimiston BTA:n mukaan kaksi amerikkalaista kuljetuskonetta on saapunut paikalle aloittamaan valmistelut.

Yhdysvaltain joukot käyttivät Sarafovoa myös vuosina 2001 ja 2002 Afganistanin hyökkäyksissä.

Amerikkalaisten käytössä on myös Mustanmeren rannikolla Constantassa Romaniassa sijaitseva tukikohta, jonne etujoukot saapuivat viime viikolla.

(MTV3-STT-Reuters)

(Kymmenen uutiset 25.02.2003)

Lue myös:

    Uusimmat