Turkki varoitti Italiaan matkaavia kansalaisiaan

Turkki on kehottanut Italiaan matkustavia kansalaisiaan olemaan varuillaan maiden välille syntyneen kiistan vuoksi. Kiista sai alkunsa Italian kieltäydyttyä luovuttamasta kurdijohtaja Abdullah Öcalania Turkkiin.

Turkin ulkoministeriön mukaan Italiaan matkustavien turkkilaisten pitäisi olla varovaisia ja varautua mahdollisiin hankaluuksiin ennakolta. Ulkoministeriö kehottaa turkkilaisia myös välttämään mahdollisia mielenosoituspaikkoja. Italia ei ole suostunut kurdien PKK-järjestöä johtavan Öcalanin luovutukseen, koska maan perustuslaki kieltää luovutukset maihin, joissa on voimassa kuolemanrangaistus. Uusimpana kostotoimena Italian päätökselle Turkki katkaisi eilen kahden Italian valtion johtaman kaapelitelevisiokanavan lähetykset maassaan.

Santer varoittaa Turkkia

Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Santer varoittaa Turkkia boikotoimasta Italiaa. Santer sanoo, että Turkin virallinen boikotti italialaisia tavaroita kohtaan sotii EU:n ja Turkin tekemiä sopimuksia vastan. Hänen mukaansa turkkilaisviranomaisten ostokielto italialaisille tuotteille saattaa johtaa EU:n toimenpiteisiin Turkkia vastaan ja vaikeuttaa Turkin asemaa mahdollisisssa jäsenyysneuvotteluissa.

Molemmissa maissa on ollut mielenosoituksia kiistan vuoksi. Roomassa sadat kurdit osoittivat mieltä Öcalanin puolesta viime viikolla. Turkissa puolestaan on laajenemassa italialaisten tuotteiden epävirallinen boikotti. Lisäksi tuhannet turkkilaiset ovat osallistuneet mielenosoituksiin, joissa on poltettu Italian lippuja ja italialaisia tavaroita.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA siirsi eilen Mestareiden liigan ottelun Galatasaray-Juventus pelattavaksi 2. joulukuuta. Turkkilaisen ja italialaisen joukkueen välinen ottelu piti alunperin pelata muiden liigan pelien tapaan keskiviikkona. Syynä siirtoon olivat Turkin ja Italian tulehtuneet suhteet.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat