Turkki varautuu irakilaispakolaisten tulvaan

Turkki varautuu irakilaispakolaisten tulvaan, joka seuraisi Yhdysvaltain mahdollista hyökkäystä Irakiin.

Raja-alueilla muistetaan vielä hyvin, kuinka kymmenet tuhannet Irakin kurdit pakenivat naapurimaahan Persinlahden sodan jaloista 1991. Silloin moni pakolainen paleltui kuoliaaksi suojan puutteessa.

Nyt Turkin tavoitteena on huoltaa suuri osa mahdollisista pakolaisista rajan tuntumaan Irakin puolelle Zakhoon suunnitelluissa leireissä. Zakhon kolme leiriä kykenisivät viranomaisten mukaan ottamaan ensialkuun vastaan 80 000 ihmistä.

-Kaikki on valmiina vuorokauden kuluessa siitä, kun ensimmäinen pommi osuu Irakiin. Aiomme hoitaa kaikki tulijat Zakhossa, mutta olemme saaneet valmistelut päätökseen Turkinkin puolella - kaiken varalta, Sirnakin kuvernööri Huseyin Baskaya kertoi uutistoimisto Reutersille.

Teltat odottavat pystyttämistään

Turkin Punainen Puolikuu, armeija ja paikallisviranomaiset ovat varustautuneet pystyttämään Turkin puolelle 11 leiriä Hakkarin ja Sirnakin alueille. Pakolaisia varten on varastoitu ruokaa ja lääkkeitä, ja teltat odottavat pystyttämistään. -Meillä on tarpeeksi kokemusta tuhansien pakolaisten isännöinnistä, Baskaya sanoo.

Turkin viranomaiset ovat varautuneet jopa 400 000 pakolaisen tuloon. Persianlahden sodan aikana virallisesti rekisteröityjä pakolaisia oli 300 000, mutta rajanylittäjiä oli yhteensä jopa puoli miljoonaa.

Rajapoliisien mukaan jännitys tuntuu rajalla jo nyt, ja kymmeniä luvattomia tulijoita käännytetään takaisin Irakiin päivittäin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat