Turkki uhkaa pistää välit poikki EU:n kanssa

Turkki aikoo jäädyttää suhteensa EU:hun, jos unionin puheenjohtajuus annetaan Kyprokselle ensi vuonna. Asiasta kertoo Turkin varapääministeri Besir Atalay.

– Jos Kyproksen rauhanneuvottelut ovat vielä kesken, kun Etelä-Kyprokselle annetaan EU-puheenjohtajuus, EU:n ja Turkin välille puhkeaa aito kriisi, Atalay sanoo kyproksenturkkilaiselle radio- ja tv-kanavalle.

Atalayn mukaan suhteiden jäädyttäminen on Turkin hallituksen päätös.

Kyproksen kreikkalaisen hallituksen on tarkoitus aloittaa puolen vuoden pituinen puheenjohtajuuskausi ensi vuoden heinäkuussa.

Kyproksen tilanne jarruna Turkin jäsenyydelle

Kyproksen saaren jako kreikkalais- ja turkkilaisosaan on suurin este Turkin EU-jäsenyydelle. Vain Turkki on tunnustanut pohjoisen turkkilaisosan itsenäisyyden.

Viimeksi heinäkuussa Turkin ulkoministeri Ahmet Davutaglu toivoi, että neuvottelut osien yhdistymisestä etenisivät niin, että asiasta voitaisiin järjestää kansanäänestys ensi vuoden alussa. Näin EU-puheenjohtajuutta hoitaisi yhdistynyt Kypros, ei vain kansainvälisesti tunnustettu kreikkalaisosa.

Edellisen kerran yhdistymisestä äänestettiin vuonna 2004, mutta tuolloin kreikkalaisosa äänesti yhdistymisen nurin.

Uusia ja toistaiseksi tuloksettomia yhdistymisneuvotteluja on käyty YK:n johdolla vuodesta 2008.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat