Turkki taloudellisiin kostotoimiin Italiaa vastaan

Turkki aikoo jättää italialaiset yritykset puolustusalan hankintojen ulkopuolelle kostona siitä, että Italia ei ole suostunut luovuttamaan kurdijohtaja Abdullah Öcalania Turkkiin. Turkkilainen uutistoimisto Anatolia kertoi maan puolustusministeriä Ismet Sezginiä lainaten, että yhtäkään italialaista yritystä ei oteta mukaan Turkin asevoimien hankintatarjouksiin.

Turkin pääministeri Mesut Yilmaz sanoi eilen, että Turkki ryhtyy vastatoimiin Italiaa vastaan. Italialainen tuomioistuin on vapauttanut Öcalanin. Italia on kieltäytynyt luovuttamasta Öcalania Turkkiin, koska Italian perustuslaki kieltää luovutukset maihin, joissa on voimassa kuolemanrangaistus.
Öcalan on toistaiseksi kotiarestissa lähellä Roomaa siltä varalta, että Saksa pyytää kurdijohtajan luovuttamista Saksaan.

Saksa esitti 1990 Öcalanista kansainvälisen pidätysmääräyksen, koska Öcalanin johtamaa kurdien PKK-järjestöä epäiltiin murhista ja murhapoltoista.
Öcalan pidätettiin Italiassa tämän pidätysmääräyksen vuoksi, mutta perjantaina Saksan hallitus ilmoitti, että se ei tällä haavaa pyydä Öcalanin luovuttamista Saksaan.

Italia toivoo edelleen, että se pääsisi Öcalanista luovuttamalla hänet Saksaan. Italian pääministeri Massimo D'Alema sanoi lehtihaastattelussa tänään odottavansa edelleen Saksasta luovutuspyyntöä.
Saksan oikeusministeriön tiedottaja Bernhard Böhm sanoi kuitenkin, että tilanne ei ole muuttunut ja että Saksa ei aio pyytää Öcalanin luovutusta.

Mikäli Saksa ei esitä luovutuspyyntöä joulukuun 23. päivään mennessä, päästetään Öcalan italialaisten viranomaisten mukaan vapaalle jalalle. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat