Turkki pistää Telsimin myyntiin

Turkin valtio aikoo myydä matkapuhelinoperaattori Telsimin, jonka se takavarikoi viime viikonloppuna Uzanin perheeltä maksamattomien velkojen vastineeksi. Telsim on yksi Uzanien omistamista 200 yhtiöstä, jotka joutuivat takavarikon kohteeksi.

- Meillä ei ole mitään aikomuksia pyörittää Telsimiä. Myymme sen, takavarikoinnista vastaavan valtion rahaston johtaja Ahmet Erturk sanoi turkkilaisten tiedotusvälineiden mukaan.

Erturk vihjaisi, että monet ulkomaiset ja kotimaiset yhtiöt ovat ilmaisseet kiinnostuksensa Telsimin ostamiseen. Hänen mukaansa hinta on parempi kuin rahasto uskalsi ennakoida.

Telsim on Turkin toiseksi suurin matkapuhelinoperaattori. Sillä on seitsemän miljoonaa asiakasta. Yhtiö on riidellyt jo pitkään Nokian ja Motorolan kanssa saatavista.

Turkin suurin kännykkäoperaattori on TeliaSoneran osittain omistama Turkcell, jolla on 14 miljoonaa asiakasta. Myös TeliaSoneralla on ollut vaikeuksia Turkcellin enemmistöomistajien kanssa.

Uzanin perhe joutui vaikeuksiin Turkin valtion kanssa, kun sen omistama Imar-pankki kaatui valtion syliin viime vuonna. Uzaneita syytetään jättimäisestä petoksesta, ja heidän väitetään piilottaneen varojaan ulkomaille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat