Turkki jatkoi ulkomaalaisten pidätyksiä

Turkin poliisi jatkoi tänään tehotoimiaan pysäyttääkseen laittoman siirtolaisvirran Eurooppaan. Poliisi pidätti lähes 1400 ihmistä laajassa operaatiossa Istanbulissa ja sen ympäristössä varhain aamulla. Yksi ihminen kuoli pidätysten yhteydessä.

Pidätyksen syynä oli useimmiten henkilöyspapereiden puuttuminen, osan epäiltiin järjestävän itselleen salakuljetusta Eurooppaan ja osa pidätettiin erilaisista muista syistä, poliisi kertoi. Yksi ihminen kuoli, kun hän yritti paeta pidättämään tulleita poliiseja hyppäämällä ulos ikkunasta. Turkin uutistoimiston mukaan pidätettyjä oli yhteensä 1347, joista tuhatkunta oli muita kuin Turkin kansalaisia. Poliisi kertoi suurimman osan olleen Pohjois-Irakista tulleita kurdeja. Muut olivat kotoisin Azerbaidzhanista, Iranista ja useista Aasian ja Afrikan maista.

Eurooppa huolissaan pakolaisvirrasta

Monet Euroopan maat ovat viime aikoina vaatineet Turkkia tehostamaan rajavalvontaansa, koska Turkista on alkanut uusi laittomien siirtolaisten virta Italiaan. Viime viikolla Turkin poliisi teki ratsioita halpoihin hotelleihin ja tarkasti Kreikkaan matkalla olevia rekka-autoja. Tarkastukset johtivat useiden satojen ihmisten pidättämiseen. Eurooppaan havittelevat siirtolaiset, joista suurin osa on nuoria miehiä, käyttävät hyväkseen Turkin pitkää Välimeren rannikkoa tai maarajaa Kreikkaan päästäkseen rajan yli. Istanbul on usein viimeinen portti matkalla.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat