Turkki elää täysillä tätä päivää

Turkin kautta tulee pakolaisia ja parempaa elämää hakevia Eurooppaan. Sulttaanimainen presidentti, joka rakennutti yli tuhannen huoneen palatsin. Suomalaisissa pizzerioissa kansalle halpoja herkkuja vääntävät miehet.

Mielikuvia, sinänsä todellisia, nyky-Turkista ja turkkilaisista.

Turkissa ja Kreikassa vuosia asunut toimittaja Reeta Paakkinen on kirjoittanut ajankohtaisen kirjan EU:n suuresta naapurimaasta. Maa ei ole vain konservatiivinen islamia korostava presidentti Recep Tayyip Erdoğan.

Kirja ei ole kronologinen tai yhteen teemaan, kuten politiikkaan, keskittyvä teos. Se on samalla sekä episodimainen että arkiyhteiskuntaan ja historiaan pureutuva tietokirja.

Millaista on jokapäiväinen elämä Turkissa, erityisesti Istanbulissa ja läntisessä Turkissa. Miten ottomaanien suurvalta-ajat, uskonnollisuus, miesten ja naisten roolit (perheväkivalta, synnytykset, poikien ympärileikkaukset, uusperheet), tv-sarjat, Kyproksen yhä jatkuva kipeä ja vaikea jako, muuttoliike ja pakolaisuus sopeutumisineen näkyvät ja tuntuvat.

Mennyt ja moderni mittaavat toisiaan

Perinteet ja 2000-luku kohtaavat, ottaen mittaa toisistaan, samalla tavoin kuin vaikkapa Euroopassa.

Paakkinen tuo tuttujensa, ystäviensä, haastattelemiensa ihmisten ja omien kokemustensa kautta nautittavasti ja asiantuntevasti esiin turkkilaista elämää, kipeine ja hauskoine piirteineen.

Turkki ei ole museo, vaikka itsekin historiaa rakastava Paakkinen välillä sukeltaa maan rikkaaseen historiaan niin Konstantinopolissa, Izmirissä kuin Kappadokiassa. Istanbulissa lomailijallekin kirja tarjoaa kiinnostavaa tietoa, liikennettä myöten.

Kun yhdessä kirjassa ei voi kertoa kaikkea, hyvä ratkaisu voi olla poimia aiheita eri elämisen aloilta.

Kokonaiskuva ei tällöin voikaan olla ehyt, mutta onnistuessaan lukija voi saada laajan ja samalla syvän katsauksen dynaamiseen yhteiskuntaan. Näillähän on iloja ja suruja, naurettavuuksia ja hienoja asioita ihan kuin meillä.

Kirjan hyvä puoli myös on, ettei se paasaa. Paakkinen kertoo ja kuvaa, tuntee ja heittäytyy.

Kyproksen merkitys

Vahvasti tulee esiin Kypros, missä Paakkinen on myös asunut. Suomalaisille se on lomasaari, venäläisten oligarkkien pesä, ja YK:n rauhanturvaajien palveluspaikka.

Kyproksesta uutisoidessa on tavanomaista aloittaa Kyproksen tapahtumat vuodesta 1974, kun Turkin joukot miehittivät saaren pohjoisosan.

Jo edellisessä kirjassaan Paakkinen käsitteli teemaa myös saaren pohjoisesta eli turkkilaisesta näkökulmasta, mitä harvemmin meillä on nähty. Asiat eivät olleet niin, että saarella kaikki oli hyvin, kunnes Turkki päätti vain vallata alueita. Manner-Turkki pitää Kyproksen pohjoisosaa vauvanaan. Tämä on asenne, josta Pohjois-Kyproksella ei pidetä.

Kyprokseen liittyy myös Paakkiselle toinen läheinen teema, pakolaisuus. Karjalan evakkojen jälkeläisenä hän osaa asettua toisen kenkiin. Hän kuvaa riipaisevastikin sitä, miltä tuntuu jättää kotinsa, ja miltä tuntuu käydä katsomassa vanhaa kotitaloa, jota asuttavat uudet ihmiset.

Turkissa on nyt miljoonia pakolaisia, mutta turkkilaisia on myös lähtenyt paljon maailmalle, Saksaan erityisesti. Identiteettiään ja kulttuuriaan hekin joutuvat väistämättä pohtimaan, sekä uudessa kotimaassaan että Turkkiin palatessaan.

Minuuden ja kulttuurin merkitys ei katoa, vaikka olisi jo toisen tai kolmannenkin polven ”maahanmuuttaja”. (Ja kuinka monta sukupolvea täytyy perheessä mennä, ennen kuin ihmisen määrittely maahanmuuttajana lakkaa? Se on raskas taakka.)

Meillä monet pizzeriat ovat turkkilaisten liiketoimintaa. Turkkilainen työkulttuuri on hierarkkinen, korrekti ja huomaavainen. Työpäivät ovat pitkiä, ja mies tuo rahan perheeseen. Perinteiset roolit istuvat syvässä, vaikka naisiakin on työelämässä, erityisesti läntisessä Turkissa.

Kirja painottuu Välimeren Turkkiin

Kirja painottuu Paakkisen kotikaupunkiin megapolis-Istanbuliin ja läntiseen, välimerelliseen, Turkkiin, ja tietysti Kyprokseen. Itä ja maaseutu jäävät taustalle.

Nykyisen presidentin Erdoğanin konservatiiviset pyrkimykset ja yhteiskunnan uskonnollisuutta korostavat pyrkimykset tulevat esiin niin Gezi-puiston mielenosoituksia, osmaninkieltä kuin vaikkapa naisten roolia käsiteltäessä.

Itse olisin silti kaivannut hieman lisää presidentin mahtipolitiikasta, EU-suhteista ja esimerkiksi vastakkainasettelusta Yhdysvaltoihin paenneen suositun filosofin Fethullah Gülenin kanssa. Gülenin vaikutus näkyy muun muassa koulutuksen korostamisessa.

Myös vaikea historian kipukohta, armenialaiset ja heidän järkyttävä kohtalonsa ensimmäisen maailmansodan ja modernin Turkin syntyvuosien aikana, jää maininnaksi.

Kuten Paakkinen itsekin alkusanoissaan toteaa, kyse on valikoivista otoksista. Otokset ovat onnistuneita, albumi kannattaa lukea.

Janne Hopsu

Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa