Turkki allekirjoitti EU:n tullisopimuksen lisäpöytäkirjan

Turkki on allekirjoittanut koko unionin kattavan tullisopimuksen EU:n kanssa. Kyprosta Turkki ei kuitenkaan tunnusta.

Turkki on allekirjoittanut EU:n tullisopimuksen lisäpöytäkirjan, ilmoitti Turkin ulkoministeriön edustaja Ankarassa myöhään eilen.

Lisäpöytäkirjan myötä Turkin ja EU:n välinen tulliliitto laajenee käsittämään unionin kymmenen uusinta jäsenmaata, niiden joukossa myös Kyproksen. Näin ollen lisäpöytäkirjan hyväksymisen katsotaan merkitsevän käytännössä, että Turkki tunnustaa Kyproksen.

Turkkilaisdiplomaatin mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Turkki antoi samaan aikaan lausunnon, jonka mukaan lisäpöytäkirjan hyväksyminen ei merkitse jaetun Kyproksen tunnustamista. Turkki tunnustaa ainoastaan Kyproksen pohjoisosassa olevan kyproksenturkkilaisen tasavallan.

Lisäpöytäkirjan hyväksymistä on pidetty viimeisenä esteenä Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle. Epäselvää kuitenkin on, miten Turkin Kypros-lausunto tulkitaan Brysselissä.

Rehn pitää sopimusta merkittävänä

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn pitää Turkin allekirjoittamaa tullisopimusta merkittävänä askeleena kohti maan unionijäsenyysneuvotteluja.

Rehn muistuttaa STT:n haastattelussa, että allekirjoittaminen oli yksi ehto jäsenyysneuvottelujen aloittamiselle.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat