Turkisten kasvattajat: Sairaita eläimiä löytyy aina

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton (STKL) puheenjohtaja Kenneth Ingman ei halunnut kommentoida MTV3:n Uutisille Oikeutta Eläimille -järjestön kuvamateriaalia yksityiskohtaisesti, koska hän ei ollut iltapäivällä vielä nähnyt sitä.

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi nettisivuillaan kuvia, joiden sanotaan olevan turkistiloilta eri puolilta Suomea. Kuvissa näkyy eläimiä, joilla on haavoja,silmätulehdusta ja purtuja häntiä. Järjestön mukaan osa kuvista olisi tiloilta, joiden omistajat istuvat STKL:n hallituksessa.

– Kaikissa tarhoissa voi olla sairaita eläimiä. Olennaista on se, että ne ovat hoidossa. Jos eläimet sairastuvat, ne hoidetaan tai jos ne ovat tarpeeksi sairaita, ne lopetetaan, Ingman sanoo.

Oikeutta eläimille -järjestön tiedotteessa todetaan, että yhden hallituksen jäsenen tarhalta löytyi myös useita osittain syötyjä ketun pentuja elävien pentujen joukossa.

– Kettu ohjelmoituu niin, että jos pentu kuolee, se ottaa talteen kaikki valkuaisaineet ja proteiinit. Emo tai muut pennut siis syövät sen kuolleen pennun. Se on ihan luonnollista käyttäytymistä, Ingman jatkaa.

Oikeutta eläimille järjestön tiedotteen mukaan monilla eläimillä oli myös pahoja silmätulehduksia. Ingmanin mukaan silmätulehdus voi ilmaantua nopeastikin ja näyttää pahalta, mutta jos sitä hoidetaan, asiassa ei ole hänen mukaansa mitään ihmeellistä.

Ingman myös harmittelee kuvaajien tunkeutumista salaa tarhoille.

– Jos menee pimeässä valon kanssa tarhalle, niin totta kai eläimet stressaantuvat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat