Mainos

Turkisiskujutussa aiheetta vangitulle 40 000 mk:n korvaukset

Valtio on määrätty maksamaan 40 000 markan vahingonkorvaukset nuorelle helsinkiläiselle miehelle, joka vangittiin alkuvuodesta syyttömästi 33 päiväksi ns. Itä-Suomen turkisiskujutun yhteydessä. Nilsiän käräjäoikeus hylkäsi viime keväänä miestä ja hänen toveriaan vastaan nostetut syytteet tuhopoltoista. Eläinaktivistien iskut aiheuttivat Juankoskella ja Valtimolla noin 1,4 miljoonan markan vahingot joulukuussa 1995.

Helsingin käräjäoikeuden antaman päätöksen mukaan korvauksen määrää korottivat jutun saama julkisuus ja vapauden menetyksen pituus. Lisäksi oikeus otti huomioon sen, että miehellä ei ollut rikosrekisteriä ja että häntä ei ollut aikaisemmin pidätetty tai vangittu.

Asianajaja Pertti Suonio vaati päämiehelleen 66 000 markan korvauksia tämän kokemista kärsimyksistä eli 2 000 markkaa päivältä. Vastaaja eli valtio myönsi kanteen perusteeltaan oikeaksi, mutta arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi 800 markkaa päivältä eli korvaussummaksi 26 400 markkaa.

Uudenmaan alueella kärsimyksestä maksettavan korvauksen normaalitasoksi on muodostunut 300-500 markkaa päivältä. Lain mukaan vangitulla on oikeus saada korvaus vapaudenmenetyksestä, jos syyte hylätään.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.