Turkisala rajoittaisi kokoontumisvapautta

Yrittäjät ja turkisala vaativat, että elinkeinon harjoittamisen loukkaamisesta rangaistaan. Ns. eläinaktivistien toiminta on nostanut asian nyt esille.

Elinkeinon harjoittamisen oikeus on turvattu hallitusmuodossa. Rikoslaissa ei sen sijaan ole säädetty rangaistavaksi elinkeinon harjoittamisen loukkaamista; esimerkiksi pyrkimystä lopettaa tietyn yrityksen toiminta tai jopa vaikeuttaa koko elinkeinoala.

Suomen Yrittäjät, Turkiskauppojen Liitto ja Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liitto ehdottavat rikoslakia muutettavaksi siten, että elinkeinon harjoittamisoikeuden loukkaaminen tulisi omana tekomuotonaan rangaistavaksi. Järjestöt ovat jättäneet esityksensä oikeusministeriölle.

Lisäksi järjestöt puuttuvat kokoontumisvapauteen sellaisessa tapauksessa, jossa henkilöt pitävät mielenosoitusta tai muuta kokousta jonkin liikkeen edustalla. Järjestöt esittävät, että poliisi voisi siirtää mielenosoituksen tai muun kokouksen pidettäväksi muualla kuin yksittäisen liikkeen edustalla, jos kokouksella pyritään vaikeuttamaan kyseisen yrityksen toimintaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat