Turkin talousministeri eroaa

Turkin talousministeri Kemal Dervis eroaa tehtävistään tänään.

Turkin talousministeri Kemal Dervis on ilmoittanut eroavansa tehtävistään.

Turkin talousministeri Kemal Dervis on ilmoittanut eroavansa tehtävistään. Hän sanoi kuitenkin jatkavansa ponnistelujaan maan keskustavasemmistolaisten puolueiden yhdistämiseksi ennen vaaleja. Turkissa on määrä pitää ennenaikaiset parlamenttivaalit marraskuussa.

-Eroan hallituksesta tänään. Tulen työskentelemään luodakseni keskustavasemmistolaisen vaihtoehdon, joka heijastaa uudenaikaisia liberaaleja oppeja ja kykenee nousemaan valtaan yksin, Dervis sanoi.

Maan erittäin hajanaisen vasemmiston yhdistävällä puolueella olisi suuri merkitys poliittisen elämän vakauttajana. Dervis varoitti kuitenkin, että yhdistymisen sijasta hän on viime aikoina nähnyt Turkin politiikassa lähinnä hajaannusta.

-Toivottakaa minulle onnea, Dervis pyysi.

Dervisin on arveltu myös voivan liittyä entisen ulkoministerin Ismail Cemin hiljattain perustamaan Uusi Turkki -puolueeseen, jonka ympärille koalitio koottaisiin.

Dervis on jo aikaisemmin ilmoittanut olevansa erittäin huolestunut Turkin poliittisesta sekasorrosta maan taloustilanteen takia. Erityisesti Dervis on ollut huolissaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mittavan apupaketin kohtalosta. IMF:n valtuuskunta kävi heinäkuussa Turkissa selvittämässä, mitä luvatuille 16 miljardin eurolle tehdään. Aiemmin Maailmanpankissa työskennellyttä Dervisiä pidetään IMF:n avun takuumiehenä.

Turkin pääministerin Bülent Ecevitin hallitus sopi heinäkuussa ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestämisestä marraskuussa. Asiasta päätettiin kriisikokouksessa sen jälkeen, kun hallituskoalitio menetti enemmistönsä maan parlamentissa. Hallituksen toimikausi olisi normaalisti loppunut vasta vuonna 2004.

Turkissa pelätään myös, että Yhdysvaltain mahdollinen hyökkäys Irakiin ja sodan puhkeaminen voivat vaikeuttaa entisestään maan talouden uudistamista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat