Turkin iskun takana nuori mies – Twitteriin pääsy estettiin hetkeksi

Turkin maanantaisen itsemurhaiskun teki 20-vuotias turkkilainen mies.

Viranomaisten mukaan itsemurhapommittaja on virallisten tietojen mukaan kotoisin Kaakkois-Turkista Adiyamanin maakunnasta.

Surucissa lähellä Syyrian rajaa tehdyssä iskussa kuoli maanantaina 32 ihmistä ja haavoittui noin sata.

Turkin viranomaiset tutkivat, onko iskulla yhteyttä kesäkuun alun iskuun Kaakkois-Turkin Diyarbakirissa. Tuolloin räjähdykset oppositiopuolue HDP:n vaalitilaisuudessa tappoivat kaksi ja haavoittivat yli sataa ihmistä.

Turkkilainen Hurriyet-lehti kertoo, että viranomaisten mukaan maanantaisen iskun tekijällä on voinut olla yhteyksiä Diyarbakirin iskun tekijään. Lehden mukaan iskut tehneet miehet liittyivät äärijärjestö Isisiin samaan aikaan.

Aiempien mediatietojen mukaan Surucin iskun tehnyt mies oli ensimmäisen kerran tekemisissä Isisin kanssa kaksi kuukautta sitten.

Viranomaiset myös selvittävät, oliko Surucin iskulla mahdollisesti toinenkin tekijä. He tutkivat iskun jäljiltä löytynyttä tunnistamatonta naisen ruumista.  

Twitteriin pääsy estettiin hetkeksi

Turkissa useat internetpalvelujen tarjoajat ovat tänään estäneet pääsyn yhteisöpalvelu Twitteriin. Paikallinen oikeus päätti tänään estää maanantaisesta itsemurhaiskusta otettujen kuvien levittämisen.

Vanhempi virkamies ilmoitti, että Twitter-kielto poistetaan päivän aikana, kunhan valokuvat poistetaan.

Lue myös:

    Uusimmat