Turkin lainsäädäntöä uudistetaan

Turkin parlamentti hyväksyi eilen uuden demokraattisten uudistusten paketin, jonka tarkoituksena on tuoda maa lähemmäksi EU-maiden säädöksiä. Uudistuspaketti vaikeuttaa poliittisten puolueiden kieltämistä. Lisäksi se sisältää toimenpiteitä tiedotusvälineiden edustajien ja ei-islamilaisten järjestöjen suojelemiseksi.

Pakettiin kuuluu myös lainmuutos, jonka ansiosta hallitsevan AKP-puolueen johtaja Tayyip Erdogan voidaan halutessa nimetä maan pääministeriksi. Erdogania ei tällä hetkellä voida valita julkiseen virkaan, koska hän sai vuonna 1998 tuomion islamilaisesta kansankiihotuksesta. Lainmuutos poistaisi kansankiihotuksen kaltaiset "ideologiset rikokset" rangaistavien tekojen listalta.

Muutokset hyväksyttiin parlamentissa valtaisalla ääntenenemmistöllä. Niitä oli hyväksymässä edustajia sekä hallitsevasta AKP-puolueesta että oppositiossa olevasta keskustavasemmistolaisesta CHP-puolueesta.

Parlamentti hyväksyi joukon demokraattisia uudistuksia viimeksi elokuussa. Silloin kiellettiin kuolemantuomio rauhan aikana ja lisättiin maan kurdivähemmistön vapauksia.

Turkki on toivonut saavansa Kööpenhaminassa huomenna alkavalta EU:n huippukokoukselta tiedon siitä, milloin maa pääsee aloittamaan jäsenyysneuvottelut.

Yhdysvaltain presidentti George Bush on luvannut tukensa Turkin EU-pyrkimyksille. Bush kertoi tuesta eilen valtiovierailulla olevalle AKP-puolueen Erdoganille.

Samalla Bush toivoi Turkilta tukea Yhdysvaltojen mahdolliselle Irakin vastaiselle operaatiolle.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat