Mainos

Turkin iskuissa yli 400 loukkaantunutta

Istanbulissa tehdyissä terrori-iskuissa on kuollut ainakin 26 ja loukkaantunut yli 400 ihmistä.

Istanbulissa aamupäivällä sattuneissa terrori-iskuissa on loukkaantunut satoja ihmisiä. Kaupungin terveysviranomaiset arvioivat, että kahdessa erillisessä iskussa sai surmansa ainakin 27 ja loukkaantui yli 400 ihmistä. Kuolleiden joukossa on Britannian pääkonsuli Roger Short. Iskut olivat itsemurhaiskuja. Silminnäkijöiden mukaan molemmissa käytettiin autopommia.

Iskuista ensimmäinen tehtiin kaupungin pohjoisosassa, HSBC-pankin pääkonttorin lähellä. Jälkimmäinen räjähdys tapahtui muutamia minuutteja ensimmäisen jälkeen. Sen kohteena oli Britannian konsulaatti.

Britannian ulkoministeri Jack Straw on tuominnut iskut tuoreeltaan. Straw'n mukaan iskujen tekotapa viittaa terroristijärjestö al-Qaidaan.

Uutistoimisto Anatolia kertoo saaneensa nimettömän puhelun, jossa al-Qaida-terrosistijärjestö ja Suuren orientin islamilainen hyökkäysrintama ilmoittivat olevansa autopommi-iskujen takana. Samat ryhmät ilmoittivat aiemmin toteuttaneensa viime lauantaina tehdyt itsemurhaiskut istanbulilaisiin synagogiin. Iskuissa kuoli 25 ihmistä. Myös tuolloin iskujen tekijäksi epäiltiin al-Qaidaa.

Iskut yhdistettiin Bushiin

Pommi-iskut yhdistettiin heti Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Britannian-vierailuun. Britannian pääministerin Tony Blairin mukaan iskut, joiden uhreista ainakin 14:n kerrottiin kuolleen Britannian konsulaatissa, todistavat demokratioiden käyvän taistelua pahaa vastaan.

Konsulaatin pappi Ian Sherwood vahvisti tiedotusvälineiden kertomat tiedot pääkonsuli Roger Shortin kuolemasta. Tiedustelupalvelut ovat jo pitkään varoittaneet, että äärimuslimiryhmät suunnittelevat iskuja siviilikohteisiin Turkin kaltaisissa maissa.

USA sulki konsulaattinsa

Yhdysvallat on konsulaattinsa Istanbulissa uusien terrori-iskujen pelossa. Viisumeja ei myönnetä, mutta konsulaatin henkilökunta on paikalla rakennuksessa mahdollisten hätätapausten varalta, kerrotaan Yhdysvaltain suurlähetystöstä Ankarasta.

Amerikkalaisia matkailijoita lähetystö kehottaa pysymään poissa terrori-iskujen kohteeksi joutuneilta alueilta sekä Yhdysvaltain konsulaatin lähistöltä. Myös länsimaisia liikeyrityksiä, kauppakeskuksia ja ravintoloita olisi syytä välttää.

Henkiinjääneitä etsittiin raunioista

Räjähdykset aiheuttivat suurta tuhoa kohteina olleille rakennuksille. Kaksi konsulaattirakennuksen siipeä tuhoutui iskussa kokonaan, ja osan HSBC-pankin julkisivusta kerrottiin romahtaneen. Raunioista etsitään henkiinjääneitä pelastustyöntekijöiden ja koirien avulla.

Silminnäkijä kertoi auton ajaneen kovaa vauhtia kohti konsulaattialueen pääporttia juuri ennen räjähdystä. Räjähdyksen voima lennätti metallisen hidastepuomin 300 metrin matkan rakennuksen yli.

Räjähdykset syöksivät Istanbulin jälleen sekasortoon. Monet luulivat alkuun maanjäristyksen ravistelevan kaupunkia. Pian räjähdyspaikkojen ympäristö täyttyi pakokauhun vallassa olevista ihmisistä, jotka etsivät kuolleiden ja loukkaantuneiden seasta omaisiaan.

- Ruhjoutuneita ruumiita, käsiä ja jalkoja on rakennuksen sisällä ja ulkopuolella. Sormia löytyi 25 metrin päästä rakennuksesta, kuvaili pankin raunioilla työskennellyt pelastustyöntekijä järkyttyneenä.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

(Kymmenen uutiset 20.11.2003)

(Kymmenen uutiset 20.11.2003)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.