Turistit ja paikalliset pakenevat Jimenan tieltä

Meksikon rannikon tuntumassa pyörivä Jimena-myrsky on hiipumassa aiemmasta lähes viidennen luokan hurrikaanista kolmannen luokan puhuriksi.Käytännössä tämä tarkoittaa, että myrsky etenee nyt noin 200 kilometrin tuntivauhtia.

Yhdysvaltain hurrikaanikeskus kuitenkin varoittaa, että Jimena voi vielä yltyä vaarallisen kovaksi, kun se iskeytyy rannikolle myöhemmin yöllä tai aamulla.

Meksikon hallitus on julistanut hätätilan kaupunkeihin, joihin myrskyn uskotaan iskevän pahimmin. Viranomaiset valmistautuvat evakuoimaan niemimaan pahimmilta riskialueilta yli 20 000 ihmistä. Myös useat turistit ovat paenneet Los Cabosin rantalomakohteista, jonne hurrikaanin sateet ja tuulet ovat jo ehtineet.

- En ole koskaan nähnyt näin voimakasta myrskyä viimeisten 23 vuoden aikana, jotka olen täällä asunut. Tämä on hyvin pelottavaa. Olisin halunnut lähteä täältä, mutta lentokoneessa ei ollut enää vapaita paikkoja, kertoo Los Cabosissa asuva meksikolainen Caterina Acevedo uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Meksikon hurrikaanikeskuksen mukaan Jimena voi synnyttää erittäin vaarallisia aaltoja, jotka saattavat aiheuttaa rantautuessaan vakavia tulvia. Myrskyn aiheuttamien rankkasateiden kerrotaan jo nyt aiheuttaneen maanvyöryjä ja tulvia Meksikon eteläosissa, kirjoittaa BBC News.

Jimena on tämänvuotisen Tyynenmeren hurrikaanikauden toinen Meksikoa uhkaava myrsky. Kesäkuussa Meksikoa riepotteli hirmumyrsky Andres.

Myös hurrikaanikauden viides myrsky, Erika, on muodostumassa Atlantin yllä. Myrsky on toistaiseksi pysynyt maltillisena. Erika matkaa Atlantin ja Karibianmeren kohtauspaikassa, Leeward-saarien lähellä.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Paikalliset jonottavat bensaa, viranomaiset tyhjentävät slummeja

Lue myös:

    Uusimmat