Mainos

Turistien määrä laskenut Israelissa väkivaltaisuuksien vuoksi

Matkailuelinkeinolle tulossa kehnoin tulos vuosiin. Myös muut talouden sektorit ovat vaikeuksissa.

Matkailijat karttavat Israelia väkivaltaisuuksien takia.

Israelin-kävijöiden määrä romahti 42 prosenttia kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana edellisvuoteen verrattuna, maan tilastolaitos kertoi tänään. Mikäli tilanne jatkuu samanlaisena, se tietää maan matkailuelinkeinolle kehnointa tulosta vuosiin.

Monet maat - niiden joukossa Suomi - ovat kehottaneet kansalaisiaan harkitsemaan, onko Israeliin matkustaminen välttämätöntä. Ulkoministeriö on kehottanut juhannuksena julkaistussa matkustustiedotteessaan välttämään etenkin palestiinalaisalueita ja niille rakennettuja juutalaissiirtokuntia.

Tämän vuoden alkupuoliskolla Israeliin uskaltautui vain vajaat 400 000 kävijää, kun viime vuonna kävijöitä oli yhteensä 1,2 miljoonaa.

Vuosituhannen vaihteen juhlien takia toissa vuonna kirjattiin ennätys - kaksi miljoonaa kävijää.

Israelin talous rämpii vaikeuksissa muistakin syistä: verotulot ovat supistuneet, monet rakennushankkeet ovat jäissä ja turvallisuusmenot ovat kasvaneet.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.