Turisteja kuoli luolaan Thaimaassa - nuori nainen selvisi

Luonnonpuiston johtajan mukaan turisteja oli varoitettu tulvan mahdollisuudesta luolastossa.

Kuusi turistia ja kaksi thaimaalaisopasta on kuollut veden tulvittua luolaan thaimaalaisessa kansallispuistossa, kertovat viranomaiset. Nuori brittinainen oli ainoa henkiin jäänyt onnettomuudessa, joka sattui Koh Sokin kansallispuistossa eteläisessä Surat Thanin maakunnassa.

Kuolleiden kansallisuuksista on saatu ristiriitaista tietoa. Tuoreimpien tietojen mukaan kuolleista neljä oli sveitsiläisiä tai ruotsalaisia, yksi oli britti ja yksi saksalaispoika. Aiemmin viranomaiset kertoivat kaikkien uhrien olleen saksalaisia.

Pelastajat löysivät tänään elävänä nuoren brittinaisen, joka oli virunut luolassa yli 20 tuntia. Kuolleiden turistien joukossa on sveitsiläis- tai ruotsalaisperhe: äiti, isä sekä kaksi teini-ikäistä tytärtä. Lisäksi kuoli nuori brittimies ja 10-vuotias saksalainen poika. Saksalaispojan äiti ei osallistunut retkeen.

Seitsemän turistin ryhmä oli oppaineen eilen iltapäivällä paikallista aikaa vierailulla suositussa luolassa, kun rankkasateet saivat Nam Talun luolaston tulvimaan. Ryhmä oli mennyt veneellä luolastoon, joka on noin 60 kilometrin päässä kansallispuiston päämajasta.

Kansallispuiston johtajan mukaan turisteja oli varotettu menemästä luolastoon sadekauden aikana.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat