Turismi jättää jälkensä Lapin lumiin

Turismin vaikutus näkyy selvästi Lapista otetuissa luminäytteissä. Näytteet sisältävät mm. pienehköjä jäämiä hiihtovoiteissa käytettävistä myrkyllisistä fluoriyhdisteistä. Myös moottorikelkkojen polttoainejäämät ja ulkokynttilöiden parafiinijäämät jättävät jälkensä lumeen.

Fluoriyhdisteiden on jo vuosikausia tiedetty aiheuttavan mm. epämuodostumia. Niitä epäillään syylliseksi myös luuston haurastumiseen. Tohtori Albert Lebedev Moskovan yliopistosta on tutkinut luminäytteitä Suomesta ja Venäjältä. Suomalaiset näytteet kerättiin mm. Leviltä, Muoniosta ja Näätämöstä. Suuria eroja maiden näytteissä ei juuri ollut. Osasta venäläisnäytteitä löytyi kuitenkin kovia ympäristömyrkkyjä, kuten PCB:tä tai DDT:tä.

Professori Esko Länsimies Kuopiosta muistuttaa, että turistien hiihtoinnostus uhkaa vaurioittaa myös toisella tavalla Lapin herkkää luontoa. Latujen tamppaus ja laskettelurinteiden lumitykitys työntävät routaa syvemmälle, jolloin muutoinkin lyhyt kasvukausi lyhenee ja eroosio pääsee valloilleen.

-Lumien sulamisvesiin sekoittuneet ympäristömyrkyt taas sekoittavat luonnon kiertokulun. Puut intoutuvat imemään keväällä lyhyessä ajassa monen kuukauden aikana syntyneet sulamisvedet itseensä. Vesien sisältämät myrkyt saavat puun aivan tainnoksiin. Puu alkaa tokeentua vasta sitten, kun kasvukausi lähestyy loppua. Heikoissa puissa myös taudit viihtyvät.

Luminäytetutkimuksen tuloksia esiteltiin tänään patofysiologien kansainvälisessä kokouksessa Lahdessa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat