Turhautunut Button sai anteeksipyynnön – "Ei voi olla tällaisia virheitä"

Jenson Button
Jenson Button 2015 Getty Images
Julkaistu 26.09.2015 15:33

MTV SPORT

McLaren talli on kuljettajansa Jenson Buttonin puolesta pahoillaan vääristä moottoriasetuksista, jotka pilasivat britin aika-ajot formula ykkösten Japanin GP:ssä.

Buttonin kohtaloksi koitui pudota jatkosta ensimmäisenä kuljettajana toisesta aika-ajon osiosta jäätyään tallikaveristaan Fernando Alonsosta kaksi kymmenystä.

Turhautunut Button totesi suoraan, että tiimi mokasi hänen aika-ajonsa.

– He eivät kertoneet minulle, mitkä säädöt kierroksen alussa oli. Valitsin sen, jonka yleensä valitsen, mutta ohjelmat katosivat puolivälissä kierrosta, joten minulla ei ollut puolen kierroksen ajan mitään apua, Button kommentoi ESPN:lle.

– Meillä ei voi olla tällaisia pieniä virheitä yksinkertaisissa asioissa, kun meillä on isompiakin ongelmia huolenamme.

Buttonin toinen yritys meni pilalle Toro Rosson Max Verstappenin keskeytyksen takia. McLarenin kilpailujohtaja Eric Boullier myöntää virheen.

– Minun täytyy pyytää Jensonilta tiimin puolesta anteeksi. Meillä on toimintajärjestys aika-ajokierroksille emmekä noudattaneet sitä, Boullier sanoi.

– Hänen täytyy olla turhautunut siitä, että menetti ensimmäisen vetonsa eikä saanut sitten kunnon mahdollisuutta toiseen.

Tuoreimmat aiheesta

F1