Tupo-väännön aikataulut venyvät

Työmarkkinajärjestöjen tavoitteena on yhä allekirjoittaa tulosopimus tänään. SAK katsoo, että tulosopimus voidaan allekirjoittaa, jos työmarkkinaosapuolet pitävät ratkaisun kattavuutta riittävänä.

Tuloratkaisun synty varmistuu aikaisintaan myöhään illalla. Työnantajien ja palkansaajien keskusjärjestöjohtajat kokoontuvat illansuussa arvioimaan tilannetta.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK katsoo, että tulosopimuksen piirissä ei ole vielä riittävästi sopimusaloja, jotta tupo voitaisiin hyväksyä. EK:n työmarkkinajohtajan Seppo Riskin mukaan sopimuksen kattavuus edellyttää, että kuljetusalojen osalta koko logistiikkaketju on mukana. Näin AKT:n ja Erton satamahenkilöstön on oltava tupossa.

SAK katsoo, että tulosopimus voidaan allekirjoittaa, jos työmarkkinaosapuolet pitävät ratkaisun kattavuutta riittävänä. Illalla kokoontunut SAK:n hallitus piti tärkeänä, että neuvottelutulokset pyritään saamaan aikaan vielä avoinna olevilla aloilla.

Aikataulun kireyden vuoksi SAK vaatii, että liitoilla on mahdollisuus liittyä tupoon myös jonkin aikaa ratkaisun allekirjoittamisen jälkeen. Sen omilla jäsenliitoilla oli illalla vielä useita keskeneräisiä neuvotteluja. SAK:n liitoista yli kolme neljäsosaa oli päässyt tupon mukaiseen neuvottelutulokseen. Noin 60 000 työntekijällä on jo ennestään tupoa pidempi sopimus.

Tupon kattavuus ei riitä STTK:lle

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n hallituksen mukaan tupo ei ole vielä järjestön kannalta riittävän kattava. STTK:n työvaliokunta arvioi tänään myöhemmin kattavuutta, jos eri sopimusaloilla meneillään olevat neuvottelut johtavat tulokseen. Neuvottelut STTK:n kentässä ovat edelleen kesken mm. Toimihenkilöunionin useilla sopimusaloilla sekä Erton aloilla.

Korkeasti koulutettujen Akavan työvaliokunta antoi puheenjohtaja Risto Piekalle ja yksityisen ja julkisen sektorin neuvottelujärjestöjen puheenjohtajille Erkki Kangasniemelle ja Matti Viljaselle valtuudet arvioida, onko sopimus kyllin kattava.

Iltapäivän mittaan kävi jo ilmi, että akavalainen Lääkäriliitto jää tulosopimuksen ulkopuolelle. Myös rahoitusala uhkaa jäädä ulos, sillä STTK:lainen ammattiliitto Suora ja akavalainen YTN hylkäsivät työnantajan tarjouksen, eikä mistään jatkoneuvotteluista ole tietoa.

Metalli viivytti muitakin neuvotteluja

Metalliliiton valtuusto hyväksyi eilisiltana yksimielisesti tuporatkaisun. Metallin mukaantulo tupoon on tärkeää, koska liiton suurimman sopimuksen piirissä on 120 000 työntekijää. Metalli on ollut keskitetyissä tuponeuvotteluissa päänavaajan roolissa.

Metallin ratkaisun odottelu on viivästyttänyt muiden alojen neuvotteluja. Alunperin tupon soveltamisneuvottelujen piti valmistua jo viikonloppuna. Kelkka ajoi kuitenkin kiville tänäänkin useaan otteeseen

Useiden viivytysten jälkeen eilen illansuussa päästiin kuitenkin keskusjärjestöjen tupöydässä sovituille linjoille. Ensimmäisenä vuonna yleiskorotus on 24 senttiä, ja vähintään kaksi prosenttia. Toisena vuonna yleiskorotus on 1,6 prosenttia. Uutena mukaan tulee 200 euron suuruinen ammattitutkintopalkkio.

Puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa suositteli ratkaisun hyväksymistä, vaikka liitto ehti jo neuvottelujen kuluessa syyttää työnantajaa tupopöydässä sovittujen kohtien ylikävelystä.

- Tupon synty antaisi meille kaksi ja puoli vuotta aikaa tehdä tarvittavat rakennemuutokset, jotka ovat vääjäämättömiä tulevaisuudessa, Vuorenmaa perusteli.

Metallin ratkaisun jälkeen neuvottelupöytään palasi tänään STTK:lainen toimihenkilöliitto ERTO, joka keskeytti neuvottelut viime perjantaina. Karille ajoi sen sijaan puuteollisuus, mekaanisen metsäteollisuuden neuvottelut päättyivät eilen iltapäivällä tuloksettomina.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.12.2004)

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää uskoo tupon syntyvän vielä tänä iltana.

(Huomenta Suomi 15.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat