Tupo-sovun takarajaa siirrettiin iltapäivään

Tuloneuvotteluja on päätetty jatkaa iltapäivään. Sopua hierotaan yhä muun muassa irtisanomissuojasta.

Tuloneuvotteluja on jatkettu aamupäivällä tiiviisti. Aamupäivän aikana on haettu sopua lähinnä palkkarakenteeseen ja palkankorotusten tasoon. Ratkaisut lykkäytyvät ainakin iltapäivään, sillä palkansaajakeskusjärjestöt ovat siirtäneet hallitustensa kokousten alkua iltapäivään kello 14:ään. Neuvottelujen takaraja asetettiin eilen aamupäiväksi.

Ainakin toistaiseksi tavoitteena vielä on, että neuvottelutulos uudesta kaksivuotisesta tulopoliittisesta sopimuksesta olisi valmis vielä tänään. Neuvotteluja ovat edelleen viivyttäneet kiistat palkankorotuksista ja irtisanomisturvasta. Palkankorotusten tason ohella käydään nyt aiempaa kovempia kiistoja niiden muodosta eli siitä, tulevatko korotukset prosentteina vai euroina. Työnantajien tavoitteena on saada muutos viime vuosien solidaariseen palkkalinjaan, joka on rasittanut erityisesti matalan tuottavuuden aloja.

Pitkään neuvotteluja vaikeuttanut kiista irtisanomisrahasta pyritään ratkaisemaan sisällyttämällä korvaukset työttömyyspäivärahajärjestelmään siten, että 20 vuotta työssä olleiden päivärahakauden pituutta pidennetään 130 päivästä 150:een. Siitä on jo yhteisymmärrys, että irtisanottujen työllistymistä pyritään helpottamaan työvoima- ja koulutustoimilla. Lisäksi luvassa olisi työryhmä selvittämään yt-menettelyn tehostamista.

Palkansaajapuoli on esittänyt, että irtisanova yritys joutuisi maksamaan Työttömyysvakuutusrahastoon noin 500 euron sakkoluonteisen maksun. Käytännössä palkansaajapuoli on siis luopunut alkuperäisestä vaatimuksestaan, että maksun saisi irtisanottu työntekijä.

Hallituksen tukitoimia pohtivan talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta on jo siirretty maanantaiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat