Tupo kiristää tunnelmia SAK:ssa

Ammattiyhdistysliikkeen vappujuhlissa arvioitiin seuraavan tulokierroksen näkymiä. Tunteita SAK:n piirissä nostattaa Paperiliiton sekä eräiden muiden teollisuusliittojen aikomus jäädä uuden keskitetyn tuloratkaisun ulkopuolelle.

Metallityöväen liiton puheenjohtaja Per-Erik Lundh näkee taustalla optiovoittoihin verrattavaa eduntavoittelua.
-Myös palkanansaitsijoiden riveissä on syviä tahdonilmaisuja, joilla haluttaisiin päästä samanlaiseen rahastukseen, mitä muutamien suuryritysten johtajat tekivät ylisuurilla optiopalkkioillaan tai osakkeenomistajat nopeilla voitontavoitteluillaan, Lundh sanoi vappuna mm. Oulussa.

Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtaja Kalevi Vanhala arveli Taivalkoskella, että laaja-alaiselle tuloratkaisulle ei ole edellytyksiä, jos osa merkittävistä teollisuusliitoista jättäytyy sen ulkopuolelle.
-On harhaa kuvitella, että jotkut liitot voivat lähteä omille teilleen nokkimaan rusinat pullasta ja edellyttää silti toisilta palkkamalttia, Vanhala sanoi.

Lundh jarrutteli voimakkaasti sellaisia irtiottoja, jotka tekisivät uuden keskitetyn tuloratkaisun syntymisen mahdottomaksi.
-Nyt on aivan liian aikaista vielä ryhtyä rakentamaan tulopoliittisen tai liittokohtaisen tien varaan, hän sanoi.

Neljä ammattiliittoa ilmoitti jo viime syksynä tähtäävänsä liittokohtaisiin sopimuksiin, kun nykyinen sopimuskausi päättyy ensi tammikuussa. Perusteluina olivat mm. alakohtaisten ongelmien ratkaiseminen ja tyytymättömyys palkkojen kehitykseen. Lundh viestitti liittoratkaisuja haikaileville, että elämä Emu-rahaliitossa asettaa joka tapauksessa omat raaminsa.
-Sopimusmuodosta riippumatta tuleva jakovara tulee muodostumaan inflaation ja kokonaistuottavuuden kehityksestä.

"Ay-liikkeen kädet sidottu"

Uudesta keskitetystä ratkaisusta kieltäytyneen Paperiliiton puheenjohtaja Jarmo Lähteenmäki teki Raumalla selväksi, että liiton kanta ei ole muuttunut miksikään. Lähteenmäen mielestä työnantajat ovat käyttäneet alhaisia palkankorotusratkaisuja hyväkseen ja siirtäneet "löysää rahaa" omistajille ja optioina johtajien taskuun.

-Ay-liikkeen ja työntekijöiden kädet on sidottu tulopoliittisella kokonaisratkaisulla, Lähteenmäki sanoi.

Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl arveli Vaasassa, ettei ay-liike saa työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamista läpi, jos osa osa omista riveistä puuttuu neuvottelupöydästä.

Eläkeputken sulkemisesta huoli

Ammattiyhdistysliikkeen vappujuhlissa kuului myös huoli siitä, että ikääntyneiden työttömien pääsy ns. työttömyyseläkeputkeen vaikeutuu. Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja Ritva Savtschenko epäili Turussa, että hallitus ja työmarkkinaosapuolet ovat jo sopineet asiasta, mutta "vaalien takia sitä ei ole tuotu julki". Putkella tarkoitetaan sitä, että yli 55-vuotiaana työttömäksi joutunut voi saada työttömyyspäivärahaa siihen saakka, kunnes hän täyttää 60 vuotta ja pääsee työttömyyseläkkeelle. Normaalisti päivärahaa maksetaan yhtäjaksoisesti enintään 500 päivältä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat