Tupakointi vähentynyt reippaasti Ruotsissa

Ruotsissa enää 14 prosenttia väestöstä tupakoi. Määrä on alhaisin sitten vuoden 1963, jolloin asiasta alettiin tehdä tilastoja.

Ruotsi on näin ollen ensimmäinen EU-maa, jossa tupakoitsijoita on alle 15 prosenttia väestöstä. Terveysviranomaiset eivät silti ole vieläkään tyytyväisiä tilanteeseen.

-Meidän on oltava kiitollisia siitä, että ruotsalaiset ovat riittävän järkeviä lopettaakseen tupakoinnin. Samaan aikaan lisääntyy kuitenkin satunnainen tupakointi, kun ihmiset käyttävät nuuskaa ja polttavat silloin tällöin, sanoo Hans Gilljam, kansanterveystieteen professori.

Ruotsalaiset miehet polttavat naisiakin vähemmän: vain 13 prosenttia heistä tupakoi. Tupakan sijaan paheeksi on kuitenkin noussut nuuska.

EU-maissa tupakoitsijoita on Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan keskimäärin 25 prosenttia väestöstä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat