Tupakointi masentaa

Joka päivä sauhuttelevat tupakoitsijat ovat alttiimpia masennukselle kuin tupakoimattomat tai satunnaisesti polttelevat henkilöt, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus.

Tutkijoiden mukaan varmaa ei kuitenkaan ole, johtaako tupakoiminen masennukseen vai masennus tupakoimiseen. Heidän mukaansa on olemassa riski, että molempiin altistavat geenit ovat samoja. Naomi Breslau Henry Fordin Health System -sairaalasta Detroitissa tutki yli tuhatta 21-30 -vuotiasta aikuista viiden vuoden ajan.

Tutkimuksen mukaan silloin tällöin tupakoivat henkilöt, joilla oli vakavia masennustiloja, ryhtyvät kolme kertaa muita useammin tupakoimaan päivittäin. Tutkijat epäilevät, että he yrittävät lääkitä masennustaan nikotiinilla. Päivittäinen tupakoiminen puolestaan lisäsi riskiä sairastua entistä ankarampaan masennukseen. Tutkimus julkaistiin tänään.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat