Tupakkayhtiön lahjusreissut eivät tehonneet

Suomalaiset toimittajat eivät jääneet tupakkayhtiön koukkuun, kun yritys pyrki viivyttämään tupakointirajoituksia Pohjoismaissa, katsoo dosentti Heikki Hiilamo Tampereen yliopistosta. Kymmenet toimittajat osallistuivat tupakkafirman matkoille, mutta maksajan mieleisiä juttuja ilmaantui lehtiin hyvin vähän. Sen sijaan tupakoitsijoiden yhdistysten avustuksella palstatilaa heltisi.

Tupakkayhtiö yritti ahkerasti koukuttaa toimittajia 1990-luvulla saadakseen medianäkyvyyttä omille näkemyksilleen. Hiilamo on tutkinut Philip Morrisin lobbausta Suomessa ja Ruotsissa. Pohjoismaat kiinnostivat yhtiötä, koska täällä oltiin jo varhain rajoittamassa tupakointia ja esimerkin pelättiin leviävän muuallekin.

Tutkijat pääsivät tutustumaan tupakkafirman yksityiskohtaisiin mediastrategioihin tupakkaoikeudenkäynneissä Yhdysvalloissa julkisiksi tulleista asiakirjoista. Lehtien arkistoista katsottiin, millaisia tuloksia strategia tuotti. Strategiaan kuului muun muassa seminaareja ja toimittajamatkoja Sveitsiin, Zimbabween ja formulakisoihin. Toimittajille tyrkytettiin myös sopivia haastateltavia.

Valmiita pohjia yleisönosastokirjoituksiin

Hiilamon mukaan toimittajat eivät kuitenkaan menneet halpaan. Vaikka matkoille osallistuttiin innolla, toivottuja juttuja ei juurikaan lehtien palstoilta löytynyt. Yksi selitys tälle voi olla, että matkoille lähti usein päällikkötoimittajia ja tutkimuksessa ei tutkittu pääkirjoituksia.

Paremmin tupakkayhtiöt onnistuivat tupakoitsijoiden yhdistysten tuella. Hiilamon mukaan tupakkayhtiö tarjosi yhdistyksille muun muassa valmiita pohjia yleisönosastokirjoituksiin. Huomaavaiset tupakoitsijat vastustivat kirjoituksissaan sairaaloiden ja junien tupakointikieltoa sekä tupakkaveron ja tupakan hinnan korotuksia. Sama yhdistys julkaisi myös aikatauluja lentoreiteistä, joissa tupakointi on sallittua.

Hiilamon arvelee, että pienetkin julkisuusvoitot jarruttivat tupakkaveron korotusta ja viivyttivät ravintoloiden tupakointikieltoa. Nyt tupakkayhtiöiden mielenkiinto on siirtynyt Pohjoismaista kehitysmaihin. Tupakkaveroon ja tupakointikieltoihin ne yrittävät kuitenkin edelleen vaikuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat