Tupakkayhtiöiltä vaaditaan korvauksia Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain Pennsylvanian osavaltion tupakoitsijat ryhtyvät viemään eteenpäin ryhmäkannetta, jolla tupakkateollisuutta vaaditaan korvaamaan kuluja säännöllisistä terveystarkastuksista. Vastaava kanne on jo aiemmin pantu vireille Philadelphian osavaltiossa.

Oikeuden päätöksen mukaan ryhmäkanteessa tarkoitettuun ryhmään kuuluvat sellaiset osavaltion asukkaat, jotka ovat aloittaneet tupakanpolton alle 19-vuotiaina. Tällaisia henkilöitä arvioidaan olevan Pennsylvaniassa noin kaksi miljoonaa.

Kanteen tavoitteena on, että tupakkayhtiöt korvaisivat mm. keuhkojen kunnon seuraamisen ja sydänkäyrätutkimukset. Koko terveystarkastusohjelman ennakoidaan maksavan 2,5 miljardia dollaria eli lähes 14 miljardia markkaa.

Myös Yhdysvaltain osavaltiot ovat ryhtyneet vaatimaan tupakkateollisuudelta korvauksia niistä kuluista, joita tupakointiin liittyvät sairaudet tuottavat julkiselle terveydenhuollolle.

Eilen oikeus määräsi tupakkayhtiöt maksamaan Floridan osavaltiolle 11,3 miljardia dollaria eli 62 miljardia markkaa. Tekeillä on lisäksi korvauspaketti, jonka mukaan suuret yhdysvaltalaiset tupakkayritykset maksavat 40 osavaltiolle 368,5 miljardia dollaria 25 vuoden kuluessa.

Sopimus vaatii vielä presidentti Bill Clintonin ja kongressin hyväksymisen. Korvauspaketilla tupakkayritykset pyrkivät välttämään vielä suurempia korvausvaatimuksia ja oikeudenkäyntejä.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat