Tupakkafirmat säästyivät vahingonkorvauksilta

Amerikkalaisyhtiöiden todettiin kuitenkin syyllistyneen tupakoinnin vaarojen peittelyyn. Vastaisuudessa tupakkaa ei saa markkinoida "kevyenä".

Suuret amerikkalaiset tupakkayhtiöt ovat säästyneet mittavilta vahingonkorvauksilta laajassa oikeudenkäynnissä. Oikeuden päätöksen mukaan yhtiöt ovat syyllistyneet tupakoinnin vaarojen peittelyyn, mutta aiempi tuomioistuimen tekemä ratkaisu estää määräämästä niille kovia rangaistuksia.

Yhdysvaltain hallitus oli vaatinut yhtiöitä rahoittamaan miljardeja dollareita maksavan tupakoinnin lopettamiskampanjan. Oikeuden päätöksen mukaan yhtiöiden pitää kuitenkin vain antaa totuudenmukaisia lausuntoja tupakoinnin terveysvaikutuksista ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta.

Haitoista pitää kertoa mainoksissa ja myös askien kyljissä. Lisäksi yhtiöt eivät saa kaupata tuotteita ilmaisuilla, joihin sisältyy terveydellisiä väittämiä. Vastaisuudessa tupakkaa ei saa väittää esimerkiksi kevyeksi tai vähätervaiseksi.

- Tupakointi aiheuttaa tauteja, kärsimystä ja kuolemaa. Vaikka tämä on tiedetty, vastaajat ovat julkisesti kiistäneet, vääristelleet ja vähätelleet tupakoinnin vaaroja vuosikymmenten ajan, tuomiolauselmassa todetaan.

Yhtiöt haluavat uuden käsittelyn

Tupakkajätit ilmoittivat hakevansa muutosta oikeuden kantaan, vaikka tulosta voidaan pitää niiden osavoittona ja osakekurssitkin olivat nousussa. Yhtiöt voivat vaatia joko uutta oikeuskäsittelyä tai vedota suoraan ylempään oikeusasteeseen.

Oikeus määräsi tupakkateollisuuden maksamaan valtiolle sen oikeudenkäyntikulut, jotka ovat todennäköisesti yli sata miljoonaa dollaria. Yhtiöitä vaadittiin myös julkaisemaan internetsivuillaan oikeudenkäynnissä käsiteltyä aineistoa, muun muassa tietoja sauhuttelun haittavaikutuksista. Tekstien on oltava verkossa vuoteen 2016 asti.

Suurten vahingonkorvausten esteenä on Yhdysvaltain vetoomustuomioistuimen päätös helmikuussa 2005. Sen mukaan hallitus ei voi hakea tupakkayhtiöiltä korvauksia, joiden määrä perustuu niiden takavuosina keräämiin voittoihin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat