Mainos

Tupakka tappaa lähes kuusi miljoonaa vuosittain

Tupakointi on edelleen yleisin vältettävissä oleva kuolinsyy maailmassa. Tupakka tappaa lähes kuusi miljoonaa ihmistä vuosittain. Asia selviää Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreesta raportista.

Suurin osa tupakkaan kuolevista ihmisistä asuu köyhissä maissa.

Jos nykyinen suuntaus jatkuu, vuonna 2030 tupakkaan kuolee WHO:n mukaan jo kahdeksan miljoonaa. Tuolloin 80 prosenttia tupakkaan kuolevista asuisi köyhissä maissa.

- Jos emme nyt toimi yhdessä ja kiellä tupakkamainontaa, aina vain aggressiivisempi tupakkateollisuus houkuttelee nuoret jatkossakin tupakoimaan, sanoo WHO:n pääjohtaja Margaret Chan.

Hän jatkaa, että jokaisella maalla on velvollisuus suojella kansalaisiaan tupakkaan liittyviltä sairauksilta ja kuolemilta.

WHO:n mukaan kuudesta miljoonasta menehtyneestä yli 600 000 kuoli passiiviseen tupakointiin.

Tupakoinnin uskotaan aiheuttaneen 100 miljoonan ihmisen kuolemat 2000-luvulla. WHO:n mukaan luku voi nousta vuosisadan loppuun mennessä miljardiin. WHO:n mukaan vain tupakan mainonta- ja sponsorikielloilla voidaan vaikuttaa asiaan. Tämän osoittavat WHO:n mukaan maat, jotka ovat asettaneet tupakointimarkkinointiin rajoituksia ja onnistuneet vähentämään kansalaistensa tupakointia.

Raportin mukaan 2,3 miljardia ihmistä 92 maasta hyötyy erilaisista tavoista rajoittaa tupakointia. Se on yli puolet enemmän kuin viisi vuotta sitten. WHO kuitenkin muistuttaa, että se on vain kolmannes maapallon väestöstä.

(MTV3 - AFP - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.