Tupakka surmaa puoli miljoonaa eurooppalaista

Yli puoli miljoonaa ihmistä kuolee tupakointiin yhteydessä oleviin sairauksiin Euroopassa joka vuosi, kertoi johtava keuhkoasiantuntija eilen. Professori Charis Roussosin mukaan savukkeet ovat tappavampia kuin käsiaseet, kovat huumeet, itsemurhat, aids ja auto-onnettomuudet yhteensä.

-Euroopan unionissa tupakointi aiheuttaa 90 prosenttia miesten keuhkosyövistä ja yli 500000 kuolemaa liittyy vuosittain tupakointiin, Roussos sanoi European Respiratory Journal -lehdessä. Artikkeli julkaistiin vähää ennen kuin EU:n parlamentin on määrä äänestää tupakkamainonnan ja sponsorointisopimusten kieltämisestä.

Vaikka suurin osa tupakointiin liittyvistä sairauksista onkin perinteisesti ollut miehillä, tupakointi on tullut entistä suositummaksi naisten ja nuorten keskuudessa. Naisten keuhkosyöpätapaukset ovat nelinkertaistuneet 30 viime vuoden aikana.

-Lasten tilanne on vielä dramaattisempi, Roussos sanoi. Hänen mukaansa joka toinen teini-ikäinen joka nyt aloittaa tupakoinnin ja jatkaa sitä, kuolee vielä tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Maailmassa on Roussosin mukaan arviolta 1,1 miljardia tupakoijaa, mikä on yksi kolmannes 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Tupakoijista 800 miljoonaa asuu kehitysmaissa.

Lue myös:

    Uusimmat