Tupakan laiton kauppa vähentynyt

Savukkeiden ja sikarien myynti lisääntyi viime vuonna Suomessa, mutta laiton kauppa väheni, kertoo Kauppalehti.

Tutkimusten mukaan tupakoiminen ei ole kuitenkaan lisääntynyt. Käytännössä tämä tarkoittaa laittoman kaupan siirtymistä lailliselle puolelle.

Taustalla on Altadis Finlandin toimitusjohtajan Matti Rihkon mukaan mm. se, että EU-maiden välillä liikuttaessa ei voi enää ostaa verotonta tupakkaa. Myös saatavuuden paraneminen esimerkiksi kauppojen sunnuntaiaukiolon myötä on saattanut lisätä laillista myyntiä.

Tehdastoimitustilaston mukaan savukkeiden myynti kasvoi viime vuonna 10 miljoonalla kappaleella. Yhteensä Suomessa myytiin 4845 miljoonaa savuketta. Sikareita myytiin 85 miljoonaa eli neljä miljoonaa aiempaa vuotta enemmän.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat