Tuotteiden varoitusmerkinnöissä puutteita

Lukuisten tuotteiden varoitusmerkinnöissä on tarkastuksissa löydetty puutteita. Kuluttajavirasto on alkuvuoden aikana testauttanut tullilaboratoriossa kaikkiaan noin 500 eri tuotetta.

Eniten puutteita löytyi kemiallisista leluista. Esimerkiksi rakennussarjojen liimoista puuttuivat varoitusmerkinnät, jotka kertovat, kuinka tuotetta käytetään turvallisesti oikein. Myöskään lasten ammusleluista ei aina löytynyt varoitusmerkintöjä.
Hammastahna- ja suuvesipakkauksista täytyy selvitä, mitä fluoria ne sisältävät. Varoitusmerkintä puuttui viraston mukaan kuitenkin useista pakkauksista.

Tupakansytyttymistä puuttuivat varoitusmerkinnät. Myöskään useista koruista ja vetoketjuista ei löytynyt nikkelistä varoittavia merkintöjä.

Useista ripsien ja kulmien kestoväreistä löydettiin vetyperoksidia ja hopeanitraattia yli sallitun määrän. Muutamista löytyi myös sellaisia aineosia, jotka on tarkoitettu vain ammattikäyttöön.

Kuluttajavirasto on neuvotellut valmistajien ja maahantuojien kanssa, jos tuotteet ovat osoittautuneet määräystenvastaisiksi. Elinkeinonharjoittajat ovat viraston kehotuksesta korjanneet merkintöjen puutteet tai vetäneet tuotteet kokonaan pois myynnistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat