Tuoteväärennösten kauppa kasvaa rajusti

Laittomasti valmistettujen tuoteväärennösten eli piraattien kauppa kasvaa hyvin nopeasti. Uusina väärennöksinä ovat Suomeen tulossa piraattilääkkeet ja auton osat.

Tuoteväärennöksiä vastaan taistellaan EU:n yhteisin ponnistuksin. EU-maiden ja EU-jäsenyyttä hakeneiden valtioiden tulliväki tapasi tällä viikolla seminaarissa Helsingissä.
-Eri maissa on käynyt yhä selvemmäksi, että piraattikauppa yhdistyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Harrastelijat ovat karsiutumassa alalta. Nyt tuoteväärennökset nivoutuvat huumekauppaan, talousrikollisuuteen ja rahanpesuun, kertoo Tullihallituksen toimistopäällikkö Esko Hirvonen.

Asiantuntijat arvioivat, että nykyisin jo 5 prosenttia maailmankaupasta tehdään tuoteväärennöksillä. Piraattien yhteiseksi liikevaihdoksi on laskettu huimat 185 miljardia dollaria (953 mrd. mk). Esimerkiksi EU:n alueella tämä liikevaihto loisi laillisessa kaupassa 100 000 työpaikkaa.

Suomi piraattien kauttakulkumaa

Tuoteväärennösten takavarikot ovat kasvaneet jyrkästi Suomessakin. 1996 tulli takavarikoi piraatteja 20:ssa eri yhteydessä, mutta kuluvan vuoden aikana takavarikkoja on tehty jo tähän mennessä satakunta.
-Suomi ei ole niinkään piraattien tärkeä kohdemaa vaan kauttakulun keskus. Yleisimmin tuoteväärennöksiä tulee meille Kaukoidästä. Näiden tuotteiden kohdemarkkinat ovat Venäjä ja Viro, sekä Viron kautta Keski- ja Etelä-Euroopan EU, tullin Hirvonen tietää. Esimerkiksi musiikin cd-kaupassa suuri osa Suomen kotien piraattilevyistä on ostettu Virosta tai Venäjältä.
-Tulli ei valvo tätä tuontia pienten tuliaisten osalta. Raja kulkee 1100 markan kohdalla, Hirvonen valistaa.

Perinteisiä tuoteväärennösten kohteita ovat olleet cd-levyjen ja videoiden lisäksi merkkivaatteet, erityisesti urheiluasusteet. Maailmalla on takavarikoitu myös isoja eriä laittomia matkapuhelinten kopioita, kuten 40 000:n Nokia-kännykän varasto Hollannissa.

-Vakava kysymys on se, että piraatit todellakin leviävät nyt aloille, jotka olivat aiemmin hyvin suojattuja. Paha tulokas ovat lääkkeet, Hirvonen varoittaa. Puoskarien valmistamien, laittomien reseptilääkkeiden katukauppa onkin kiistatta kylmäävä visio.
-Takavarikkojen ensisijainen tavoite ei ole suojata valmistajien ja pääoman etuja. Tärkeintä on kuluttajansuoja: että kuluttaja ei saa esim. lääkkeitä ostaessaan jotakin ihan muuta kuin on halunnut.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat