Mainos

Tuorein gallup: Rehn voittaisi Ahtisaaren

YK:n erityislähettiläs Elisabeth Rehn on säilyttänyt johtonsa presidentti Martti Ahtisaareen presidenttigallupeissa. Yleisradion mielipidemittauksen mukaan Elisabeth Rehn saisi presidentinvaalin toisella kierroksella 50,6 ja Martti Ahtisaari 49,4 prosenttia annetuista äänistä. MTV:n elokuun lopussa julkistaman mittauksen mukaan Rehn voittaisi Ahtisaaren jonkin verran nyt julkistettuja lukuja selkeämmin.

Taloustutkimuksen YLE:lle elo- ja syyskuussa tekemässä mittauksessa haastateltiin 4000 ihmistä. Ero ehdokkaiden kannatuksen välillä on niin pieni, että se mahtuu tutkimuksen virhemarginaaliin, joka on kaksi prosenttia suuntaan tai toiseen. Rehn on kuitenkin parantanut kannatustaan selvästi Ylen viime mittauksesta maaliskuussa, jolloin Ahtisaari olisi toisella kierroksella voittanut selvästi, luvuin 54-46. Ahtisaari pärjäisi paremmin, jos vastassa olisi eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen (kok.). Toisella kierroksella Ahtisaari voittaisi täpärästi, luvuin 50,8-49,2.

Mielipidemittauksessa vastaajat saivat myös valita oman puolueensa ehdokkaan listalta, jolla oli yhteensä 66 nimeä. Liikehdintää oli tapahtunut lähinnä kokoomuksen riveissä. Puolueen kannattajilta löytyy yhä enemmän kannatusta puheenjohtaja Sauli Niinistön ehdokkuudelle - Uosukaista toivoo presidenttiehdokkaaksi 36 prosenttia, Niinistöä 27 prosenttia. Maaliskuussa Uosukainen johti 43 prosentilla Niinistön 16 prosenttia vastaan.

Ensimmäisellä vaalikierroksella Ahtisaari saisi 28 prosenttia, Rehn 25, Uosukainen 20, Esko Aho (kesk.) 11 ja Kalevi Kivistö (vas.) 5 prosenttia. Verrattuna puolen vuoden takaiseen mittaukseen Ahtisaaren kannatus on ensimmäisellä kierroksella laskenut kolme prosenttiyksikköä, Rehnin noussut seitsemän.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.