Tuore leski aamutakissa - kirja kertoo Sauli Niinistöstä

Presidenttiehdokkaiden persoonaa on yritetty luodata viime kuukausien aikana tiiviisti. Välineinä on käytetty kampanjamainoksia, tv-keskusteluja, lehtijuttuja ja asiantuntijoiden erilaisia analyyseja.

Vaikka ehdokkaat itse eivät ole kaikkein objektiivisimpia tuomareita, on heitäkin hyvä kuunnella ajan kanssa. Millaisen kuvan ehdokkaat haluavat luoda itsestään ja mitä luonteenpiirteitä he mieluiten korostavat?

Toimittaja yritti ottaa asiasta selvää lukemalla presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaiden kirjat. Tässä jutussa käsitellään Sauli Niinistön (kok.) vuonna 2005 ilmestynyttä muistelmateosta Viiden vuoden yksinäisyys. pääset lukemaan juttua Pekka Haaviston (vihr.) kirjasta.

Mitä?

Sauli Niinistö kuvaa kirjassaan vuosien 1995 ja vuosituhannen vaihteen välistä aikaa, jolloin hän toimi ministerinä ja kokoomuksen puheenjohtajana.

Niinistö kuvaa tarkasti ja usein hyvin terävästikin tuon ajan poliittisia vääntöjä, esimerkiksi hallituksen sisäisiä nahinoita ja Suomen kiemuraista tietä rahaliitto Emuun.

"Alkuvuosina kaikkia Emu-asioita luonnehti tietty huippusalaisuudellisuus. Ei sen vuoksi, että haluttiin välttää keskustelua, vaan sen vuoksi, että muisto 1990-luvun alkupuolen markkinoiden herkkyydestä oli liian kipeä. Pientenkin soraäänten pelättiin johtavan välittömiin korkoreaktioihin."

Yhtä merkittävässä osassa on myös Niinistön yksityiselämä tuon reilun viiden vuoden aikana. Sen lisäksi, että Niinistöstä oli juuri tullut puolueensa puheenjohtaja ja ministeri, hänestä tuli yllättäen myös leski, kun hänen vaimonsa Marja-Leena Niinistö kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1995.

Niinistö kertoo itseään säästämättä perheensä surusta ja hitaasta toipumisesta.

"Olen parin viikon ajan pukeutunut aamutakkiin. Joskus saatan nukahtaakin se päällä. Talossa on käynyt vieraita, hyviä tuttuja, mutten kaikkia muista saati että olisin selvillä siitä, millä asioilla he ovat olleet."

Millainen kirjoittaja?

Niinistön kirjoitustyyli vaihtelee kiinnostavasti kirjan eri osioissa. Työtä kuvaava teksti on yksityiskohtaista, paikoin hauskaakin, kun taas yksityiselämää käsittelevät osiot ovat hyvin henkilökohtaisia ja jopa abstrakteja.

"Vielä viime yönä istuit ja itkit Ilomäenkadun varrella yöpuvussa, et voinut tulla sisään, nyt olet juuri siinä kristallikruunun alla olohuoneessa kalpeana valkoisissa, Kristuksen morsiamena, ymmärrän. Ensi yönä lepäämme päittäin vastakkain, pääsi on olkapäälläni, minun sinun, silitän hiuksiasi, olet hiljaa, olemme lähellä mutta etäällä; minä en ole kuollut, etkä sinä elä."

Myös kirjan rakenne luo tekstiin kiinnostavan jännitteen. Luvut ovat lyhyitä ja Niinistö saattaa sulavasti siirtyä lapsuuden kukkienkeräysreissusta EU:n ministerineuvostojen kokouksiin tai rullaluistelusta keskustan työreformiin.

Millainen tyyppi?

Niinistö antaa itsestään varsin analyyttisen ja periksiantamattoman kuvan. Hän ei turhaan pokkuroi ja kehu turhasta, mutta kiistää kirjan lopussa, että häntä olisi pelätty.

Tosin valtiovarainministerinä Niinistö oli välillä niin tiukka, että kulttuuriministeri Claes Andersson joutui lyömään nyrkkiään pöytään leikkauspäätösten takia. Kirjasta kuitenkin välittyy tunnelma, että tunteelliset purkaukset puolin ja toisin selvitetään tahdikkaasti, eikä poliittista taistoa oteta liian vakavasti.

Inhimillisyys on muutenkin kirjassa läsnä: Niinistö joutui tuon viiden vuoden ajan tasapainoilemaan vaativan työroolinsa ja perheensä välillä.

"Käyn silittämässä nuorempaa poikaani. Niskapörröä, se on pojille tuttua, käteni kulkee rauhallisesti niskasta päälaelle, siihen on ennenkin nukahdettu. Unensa seasta hän huokaa: – Ei se iskä sitten kerinnytkään."

Parhaat palat

Vaikka vaimon kuolemasta kertovat osiot kuvaavat syvimmin Niinistön persoonaa, on kirjassa myös kiinnostavia herkkupaloja, joissa kerrotaan esimerkiksi Niinistön "mustekynäaddiktiosta". Niinistö on rakastunut laadukkaisiin mustekyniin, joita on pitkillä matkoilla oltava mukana kaksi.

"Ballografit ovat niihin verrattuna kuin jalopuuta jäljittelevä muoviseos. Mustekynän viehätystä lisää vaikeus, nytkin ilma on aika kosteaa ja muste kuivuu hitaasti. Tekstiä pitää sivua kääntäessä helliä puhaltelemalla. Muistikirjan päälle kaatuva lasi olisi täystuho."

Sauli Niinistö: Viiden vuoden yksinäisyys. Teos 2005, 225 sivua.

Lue myös:

    Uusimmat