Tuontihinnat laskivat alkuvuodesta

Tuontihinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 1,2 prosenttia edelliskuukauteen nähden. Hintojen laskun syynä oli erityisesti öljytuotteiden, perusmetallien, kulkuneuvojen ja metallimalmien halpeneminen.

Tuontihintaindeksi nousi puolestaan 4,4 prosenttia viime vuoden tammikuusta tämän vuoden tammikuuhun laskettuna. Indeksin kohoaminen johtui pääosin kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden, raakaöljyn ja öljytuotteiden sekä kulkuneuvojen hintojen noususta.

Vientihintaindeksi pysyi tammikuussa samalla tasolla kuin viime vuoden joulukuussa. Vuotta aikaisempaan verrattuna vientihinnat nousivat 7,0 prosenttia. Nousu aiheutui lähinnä selluloosan, paperin, paperituotteiden, perusmetallien, öljytuotteiden, kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden sekä koneiden ja laitteiden kallistumisesta. Indeksin nousua hillitsi radio-, televisio- ja tietoliikennevälineiden halpeneminen.

Tukkuhinnat laskivat viime vuoden joulukuusta 0,9 prosenttia. Eniten halpenivat energiatuotteet sekä raaka-aineet ja tuotantohyödykkeet. Sen sijaan kestokulutustavaroiden hinnat nousivat 0,3 prosenttia. Edellisen vuoden tammikuusta tukkuhinnat kallistuivat 4,5 prosenttia. Raaka-aineiden dollaripohjaisia maailmanmarkkinahintoja mittaava HWWA-indeksi nousi viime vuoden joulukuusta kuluvan vuoden tammikuuhun 0,5 prosenttia. Kokonaisindeksi ilman energiatuotteita kohosi vastaavana ajanjaksona 0,3 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat