Tuontihedelmissä ja -vihanneksissa antibiootteja

Hollannista, Belgiasta ja Espanjasta tuleviin hedelmiin ja vihanneksiin on ruiskutettu antibioottia, Svenska Dagbladet -lehti kertoi tänään.

Lehden mukaan antibioottien tarkkoja määriä ei ole vielä kartoitettu, mutta Ruotsin kemikaalientutkimuslaitos aikoo ottaa asian pikimmiten puheeksi Euroopan unionin komissiossa.
-Emme olisi ikinä uskoneet, että antibioottia käytetään torjunta-aineena, Peter Bergkvist Kemikaalitutkimuksesta toteaa lehdessä.

Torjunta-aineina käytetään kolmea eri antibioottia: streptomysiiniä, oxytetracykliniä ja casugamysiiniä. Kaksi ensimmäistä on tunnettuja lääkeaineita, joilla hoidetaan sekä ihmisiä että eläimiä. Hollannissa ja Belgiassa streptomysiiniä ruiskutetaan päärynä- ja omenapuiden kukkiin. Sen tarkoitus on pitää pelätty päärynärutto loitolla.

Espanjassa kurkut, tomaatit, omenat, päärynät, sitrushedelmät, riisi, sellerit, sokerijuurikkaat, mansikat ja pavut ruiskutetaan tuntemattomalla casugamysiinillä. Toimenpiteen syy on epäselvä. Antibioottien ruiskuttaminen hedelmiin ja vihanneksiin on Svenska Dagbladetin mukaan yhtä arvelluttavaa kuin niiden ruiskuttaminen eläinten ruokaan.

Hedelmäpuissa tai vihannestarhoilla majailevat bakteerit saattavat kehittää geenejä, jotka ovat vastustuskykyisiä antibiooteille. Seuraava askel voi olla, että kyseiset bakteerit joutuvat kosketuksiin ihmisiä lähellä oleviin bakteereihin. Se taas saattaa ajan mittaan johtaa siihen, että ihmisessä kehittyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, jotka eivät reagoisi hoitoon mitenkään.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat