Tuomioja: Yksimielisyyttä ei voi kiertää juridisella kikkailulla

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo STT:lle, että Suomen vaatimaan yksimielisyyteen EU:n pysyvässä kriisirahastossa EVM:ssä ei ole olemassa mitään "luovaa juridista" ratkaisua.

Tuomiojan mukaan yksimielisyyden vaatiminen on ollut tähän saakka hallituksen yksiselitteinen kanta.

Juridiikka liittyy Tuomiojan mukaan siihen, millaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eduskunnassa EVM-sopimuksen muutosta käsiteltäisiin.

– Perustuslakivaliokunta totesi, että se vaatisi kahden kolmasosan enemmistön, mutta sillä ei itse asiassa ole merkitystä, koska Suomi on joka tapauksessa tätä vastaan, Tuomioja sanoo.

Tuomioja sanoo, että Suomi haluaisi olla mukana kriisirahastossa. Hänen mielestään huippukokouksessa sovittu määräenemmistöpäätökset salliva muutos on korjattavissa yksimielisyydeksi.

Talousunionia koskevissa huippukokouksen päätöksissä on Tuomiojan mielestä paljon sellaista, mitä Suomessa eikä muuallakaan ole ehditty käsitellä. Hän sanoo suhtautuvansa varauksellisesti esimerkiksi "puskasta tulleeseen" 0,5 prosentin alijäämäsääntöön.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat