Tuomioja valittelee lausuntojensa tulkintaa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja harmittelee tulkintoja, joita on tehty hänen Väli-Suomen sanomalehdille hallitusyhteistyöstä antamasta kommentista.

Tuomioja sanoo luulleensa, että hän sanoi vain lattean itsestäänselvyyden todetessaan, ettei hallituksen koko vaalikauden mittainen elinkaari ole itsestäänselvyys.
-Jälkikäteen oli helposti ennustettavissa, että tämä tulkittaisiin siten, että ennustan tai jopa toivon näin tapahtuvan. Sen välttämiseksi olisi pitänyt lausua kaksi muuta minulle yhtä itsestäänselvää asiaa: toivon itse,
että hallitus istuu koko vaalikauden ja pidän sitä myös todennäköisenä, Tuomioja kirjoittaa kotisivuillaan.

-Eipä mulla ole tohon mitään sanomista. Ymmärtäisin tuon reaktion jos olisin sanonut mitä tuossa on mutta mä olen todennut että Suomessa on tämä paranoia ja konspiraation raja vähän kuin veteen piirretty että jos sanoo yhden itsestäänselvyyden pitäis kaikki muutkin itsesestäänselvyydet todeta siinä samalla, sanoo
Tuomioja MTV3:n haastattelussa. Tuomioja myös kiistää että SDP:ssä pelattaisiin mitään puheenjohtajapeliä

Tuomiojan mielestä hallitus ei ole vielä syönyt eväitään eikä toteuttanut ohjelmaansa loppuun. Hänen mukaansa tulevan hallituksen pohjalla spekulointi on ennenaikaista eikä sitä voida ratkaista ennen kuin vaalitulos on tiedossa.

SDP:n kansanedustaja Jukka Mikkola syytti Tuomiojaa puheenjohtajapelistä. Mikkolan mielestä Tuomiojan hahmotukset hallituspohjasta ja SDP:n poliittisesta tulevasta linjasta kertovat pyrkimyksestä irtaantua nykymenosta.

-Tuomioja pyrkii menettelyllään turvaamaan selustansa ja tulevaisuutensa myös Lipposen toisen hallituksen jälkeen, kun perinnönjako toimitetaan, Mikkola sanoi julkisuuteen lähettämässään kannanotossa. Mikkolan mukaan Tuomiojan kommentti merkitsee kannanottoa ja näkemystä hallituksen elinpäivistä.

-Kun epäluulon siemen on kylvetty, tämä rikkaruoho valtaa helposti elintilaa, Mikkola valitteli. Ministeri Tuomiojalla ei ollut hallituksen iltakoulusta poistuessaan mitään uutta lisättävää sanomisiinsa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat