Tuomioja Ukrainasta: Korkea aika viheltää peli poikki

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pelkää, että Ukrainan erittäin vakava tilanne voi muuttua vieläkin huonommaksi.

– On mahdollista, että tässä siirrytään pahimpaan mahdollisuuteen, joka alkaisi muistuttaa jonkinlaista sisällissotaa, Tuomioja sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Ukrainan mellakoissa on vahvistamattomien tietojen mukaan kuollut jo yli 20 henkilöä ja satoja on loukkaantunut mielenosoittajien ja poliisien yhteenotoissa.

Tuomioja mukaan ainoa kestävä vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseksi on osapuolten, presidentti Viktor Janukovitshin ja opposition, väliset neuvottelut.

– Nyt on todellakin korkea aika kaikkien viheltää tämä poikki ja ehdottomasti pidättäytyä väkivallasta. Tässä ei varmasti ole ihan syyttömiä millään puolella mutta tietysti hallitukseen ja presidentiin kohdistuvat suurimmat odotukset, koska heidän käsissään on tämä virallinen väkivaltakoneisto.

Tuomioja muistuttaa, että vielä muutama päivä sitten tilanteessa oli valonpilkahduksia.

– Oli jonkinlaista ymmärrystä ja päästiin eteenopäin. Tämä saattoi jopa säikäyttää joitain, jotka eivät halua sopua ja jotka ovat omalta osaltaan ryhtyneet kärjistämään tilannetta.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU ei pysty ratkaisemaan Ukrainan tilannetta.  

– EU:lla ei voi olla muuta roolia kuin koittaa vaikuttaa siihen, että väkivalta ei ryöstäytyisi käsistä, että tilanne pysyisi rauhallisena ja että tällainen poliitiinen ratkaisu syntyisi.  Ei EU:lla ole mitään muita intressejä asiaan, eikä meillä ole mitään muita vaikutusmahdollisuuksia. Jos sitten pahimmat vaihtoehdot toteutuisivat, niin tottakai sillä on seurauksia, mutta nyt pitäisi keskittyä siihen, että tämä poliittinen ratkaisu lopettaisi väkivaltaisuudet.


Lue myös:

    Uusimmat