Tuomioja tukisi lehtien jakelua

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä yhteiskunta voisi edistää tiedonvälityksen monipuolisuutta ja pienilevikkisten lehtien olemassaoloa tukemalla lehtien jakelua.

-Kun sanomalehden aamujakelukustannukset ovat hyvin korkeat, olisiko oikeudenmukaista, että yhteiskunta perustaisi jakeluverkoston, joka ei rasittaisi lehtien taloutta. Tuomioja pohtii asiaa perjantaina ilmestyneen Journalisti-lehden haastattelussa.

Hänestä on erittäin tärkeää tukea mielipidelehtiä ja pienilevikkisiä sanomalehtiä, sekä turvata Yleisradion olemassaolo. Tiedonvälitys ei voi olla pelkästään bisnestä, hän korostaa. Tuomiojan mielestä "hälinä ja pintamelu" ovat lisääntyneet myös Suomen tiedonvälityksessä, niin lehdissä kuin sähköisissä välineissä.

-Perustellun järkevän mielipiteen tai analyysin esittäminen normaalin uutistoiminnan puitteissa on äärimmäisen vaikeaa, Tuomioja sanoo. Hän sanoo seuraavansa harvoin television ajankohtaiskeskusteluja, vaalikeskusteluja ei koskaan.

-Niistä tulee vain huonolle tuulelle, Tuomioja harmittelee. Aiemmin Ydin-lehden päätoimittajana toimineen Tuomiojan mielestä läntinen tiedonvälitys näyttää taas muuttuvan propagandakoneiston jatkeeksi. Hän sanoo haastattelussa, että tiedonvälitys vaikuttaa Afganistanin raportoinnissaan kärsivän samasta ongelmasta kuin Persianlahden sodan ja Kosovon pommitusten aikana.

-Nyt kun isketään Afganistaniin, kaikkeen tiedonvälitykseen pitää laittaa kolminkertainen filtteri, Tuomioja sanoo. Hän neuvoo seuraamaan pieniä, hyvin toimitettuja mielipidelehtiä.

-Niitä kannattaa seurata kriisien aikana ja kriisien välillä, Tuomioja sanoo. Omaa tiedonvälitystään Tuomioja harjoittaa nykyään Internetsivullaan, jonne hän kirjoittaa halutessaan sanoa jotakin omin sanoin.

(MTV3-STT)

13:40

Lue myös:

    Uusimmat