Tuomioja torjuu kritiikin Suomen Yhdysvaltain-ulkopolitiikasta

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Suomi on toiminut terrorismin vastaisessa kansainvälisessä rintamassa kuten muutkin EU-maat. Tuomioja sanoi Yleisradion Lauantaiseuran haastattelussa, ettei Suomen tarvitse ryhtyä mihinkään erityisiin toimiin parantaakseen suhteitaan Yhdysvaltoihin. Tuomioja torjui haastattelussa ministeri Max Jakobsonin arvostelun.

Jakobsonin kirjoitti aamun Helsingin Sanomissa, että virallisen Suomen reaktio terrorismiin on ollut vaisu, mikä on pantu merkille myös Washingtonissa. Jakobsonin mukaan Suomi ei voi enää pitää pitää hyviä suhteita Yhdysvaltoihin itsestäänselvyytenä.

-Virallisella taholla kannattaisi jättää turha piikittely pois, Jakobson neuvoi.

Tuomioja torjui arvostelun. Hänen mukaansa amerikkalaisilla ei ole ollut mitään epäselvyyttä, huomauttamista tai väärää käsitystä Suomen linjasta, ellei Jakobson mahdollisesti itse ole sellaista Washingtoniin kuljettanut.

-Minusta Jakobson on väärässä. Ei meidän reaktiomme ole ollut millään tavalla vaisu tai muista maista poikkeava. Se on ollut hyvin yksiselitteinen: terrorismin vastaiseen yhteistyöhön liittyminen, selkeä tuomio terrorismille ja tuki kaikille terrorismin vastaisille toimille, Tuomioja totesi.

Tuomioja sanoi Suomen olleen täysin samalla linjalla kuin muut EU-maat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat