Tuomioja: Perustuslaista voisi kansanäänestää

EU:n perustuslaista syntynyt lopputulos on sen verran hyvä, että sen voisi myös alistaa kansanäänestykseen, toteaa ulkoministeri Tuomioja kolumnissaan Demarissa.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja katsoo, että EU:n perustuslaista syntyi kohtuullisen hyvä lopputulos, eikä Suomi joutunut uhraamaan mitään korvaamatonta sovun saavuttamiseksi.

Hän kirjoittaa kolumnissaan Demarissa, että tulos on sen verran hyvä, että sen voisi myös alistaa kansanäänestykseen, vaikkei tälle olekaan perustuslaillista tarvetta.

Tuomiojan mukaan sopimus on monilta osin parempi kuin tulevaisuuskonventin esitys. Pienten maiden yhteistyön ansiosta perustuslakineuvotteluista tuli aito neuvotteluprosessi, eikä konventin esityksiä suurten maiden vaatimuksista huolimatta hyväksytty sellaisinaan.

- Tämä koskee myös institutionaalisia kysymyksiä ääntenpainotuksesta komission kokoonpanoon. Niissäkin tulos on tasapainoisempi kuin vielä konventin jäljiltä, Tuomioja kirjoittaa.

Puolueiden on määrä syksyllä keskustella perustuslain ratifioinnista. Pääministeri Matti Vanhanen on sanonut, ettei pidä kansanäänestystä välttämättömänä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat