Tuomioja ja Lindh kannattavat syvennettyä solidaarisuutta

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hänen ruotsalainen kollegansa Anna Lindh kannattavat EU:n tulevaisuuskonventissa esiin tullutta ajatusta EU-maiden aiempaa syvemmästä keskinäisestä solidaarisuudesta rajat ylittävien uhkien torjunnassa.

-Jos jokin jäsenvaltio tänään joutuisi kansainvälisen terroristihyökkäyksen kohteeksi, antaisivat muut jäsenmaat luonnollisesti monenlaista apua, mikäli kyseinen maa sitä pyytäisi, muistuttavat ministerit Helsingin Sanomissa ja Dagens Nyheterissä julkaistuissa kirjoituksissaan.

Ulkoministerit pitävät syvennetyn solidaarisuuden lauseketta myönteisenä. Sitä ei kuitenkaan saa heidän mielestään muotoilla siten, että se voitaisiin sekoittaa esimerkiksi Naton perussopimukseen sisältyviin sotilaallisiin turvallisuustakeisiin. Terrorismin torjunta ei ministerien mielestä kuitenkaan kuulu EU:lle. Jos sotilaallista panosta tarvitaan, tehtävä kuuluu ulkoministerien näkemyksen mukaan kunkin maan kansalliselle puolustukselle. He varoittavat, että jos tällainen tehtävä annettaisiin EU:lle, olisi vaarana unionin muuttuminen puolustusliitoksi.

-Sitä me emme halua. Euroopassa on jo Nato niille maille, jotka haluavat osallistua tällaiseen yhteistyöhön, huomauttavat Tuomioja ja Lindh. Ulkoministerit korostavat, että Euroopan unioni on maailmanlaajuinen toimija. Heidän mielestään EU:n kriisinhallintakykyä tulee voida käyttää kaikkialla, missä sille on tarvetta.

Läheisinä yhteistyökumppaneina olisivat YK ja alueelliset järjestöt. -Kyetäkseen suoriutumaan näistä tehtävistä EU:n on saatava käyttöönsä uutta siviili- ja sotilastoimintakykyä, jota voidaan käyttää myös pitkien etäisyyksien päässä, ja luotava hyvin toimivat yhteistoimintajärjestelyt YK:n kanssa.

Rauhaanpakottamiseen tarvitaan aina YK:n mandaatti, tähdennetään kirjoituksissa. Ministerien mielestä EU:n tulee myös vahvistaa konfliktinestovalmiuksiaan. -Meidän tulee pystyä paremmin keskittämään kaikki voimavaramme, sekä poliittiset, diplomaattiset, sotilaalliset että siviilialoihin liittyvät.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat