Tuomioja haluaa säilyttää Finnairin ja Fortumin valtiolla

Ulkoministeri kannattaa myös valtion omistuksen mahdollista lisäämistä sekä muutosturvan parantamista.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää tärkeänä, että Fortum ja Finnair pysyvät suomalaisina. Taloussanomien haastatteleman Tuomiojan mukaan ainoa tapa, jolla tämä voidaan varmistaa, on valtion riittävän suuri omistusosuus.

Tuomioja kannattaa myös valtion omistuksen mahdollista lisäämistä. Käytännössä tämä voisi toteutua esimerkiksi valtion omistaman pääomasijoitusyhtiön Suomen Teollisuusijoituksen kautta niin, että sen omistusosuutta yhtiöissä vahvistettaisiin.

Ulkoministeri perää myös muutosturvan parantamista. Hän viittaa mm. TeliaSoneran irtisanomisiin. Leikkaukset tapahtuisivat tasapainoisemmin, jos Suomessa olisi samanlainen muutosturva kuin Ruotsissa.

- Niin kauan meillä on toitotettu työmarkkinajoustoja, ja nyt havaitaan, että Suomesta on halvempi leikata kuin useimmista muista maista, Tuomioja sanoo.

Työntekijöiden irtisanomissuoja eroaa tuntuvasti Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsissa ns. muutosturva on kolme vuotta, Suomessa kuusi kuukautta.

Tuomioja kannattaa myös vastavoiman perustamista Elinkeinoelämän valtuuskunnalle Evalle. Tätä on esittänyt mm. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, jonka puheenjohtaja Mikko Mäenpää ehdotti Palkansaajien tutkimuslaitoksen muuttamista Evan vastavoimaksi.

- En tiedä tarvitseeko sen olla ay-pohjainen, mutta Suomessa ei ole riippumattomia tutkimuslaitoksia niin kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Yleensä niillä on tietty ideologinen tausta, vaikkeivät ne olekaan poliittisia, Tuomioja sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat