Tuomioja ei usko EU:n lähettävän joukkojaan Somaliaan

Tuomiojan mukaan EU seuraa Somalian tilannetta ja lähettää humanitaarista apua, mutta joukkojen lähettämisestä ei ole puhuttu.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan on epätodennäköistä, että EU lähettäisi uudet nopean toiminnan joukkonsa palauttamaan rauhaa Somaliaan. Tuomioja sanoi aamukahvitilaisuudessaan, että Somalian tilanne on nyt ennen kaikkea YK:n ja Afrikan unionin käsissä. EU seuraa tilannetta ja lähettää humanitaarista apua, mutta joukkojen lähettämisestä ei ole puhuttu.

Tuomiojan mukaan YK:lta ei ole tällä haavaa odotettavissa pyyntöä, että EU lähettäisi nopean toiminnan joukkoja. Kysymys on noussut esille, koska uudet taisteluosastot aloittavat päivystyksen vuodenvaihteessa. Suomi on mukana ensimmäisessä puolen vuoden mittaisessa päivystysvuorossa. Tuomioja huomautti, että tarkoitus ei ole heti alkaa etsiä mahdollista kohdetta, jonne uusia joukkoja voitaisiin lähettää.

Somalia pysynee epävakaana

EU-maat ovat sitä vastoin harkinneet unionin kansalaisten evakuoimista Somaliasta, mutta toistaiseksi operaatiota ei ole pidetty tarpeellisena. EU-maiden kansalaisia on maassa arviolta 2000-3000, useimmilla heistä on kaksoiskansalaisuus. Suomen kansalaisia maassa on ehkä 20-30.

Tuomioja huomautti, että ulkoministeriö on jo pitkään suositellut välttämään Somaliaan matkustamista. Tällä hetkellä kaikki normaalit matkustusyhteydet maahan ovat poikki, mutta niiden toivotaan palaavan pian.

- Viimeisimpien tietojen perusteella olisin suhteellisen rauhallinen. Etiopian tukema sotilasoperaatio on johtanut siihen, että islamilaishallinto on vetäytynyt Mogadishusta, Tuomioja sanoi.

Kielteistä nykyisessä tilanteessa on se, että valtaan näyttävät nyt palaavan myös alueelliset sotapäälliköt omine joukkoineen, mikä ei lupaa hyvää rauhalle ja vakaudelle Somaliassa.

- Tilanne tulee kyllä jatkumaan hyvin epävakaana pitkän aikaa, Tuomioja ennusti.

EU ei ole tukenut Etiopian sotilaallista puuttumista Somaliaan tilanteeseen, vaan lähtenyt siitä, että tilanne pitäisi ratkaista somalialaisten omin voimin.

Ei ongelmia USA-suhteissa

Tuomioja arvioi tilaisuudessa puheenjohtajuuskauden tuloksia ja oli tuloksiin kohtuullisen tyytyväinen. Hän torjui epäilyt, joiden mukaan Suomen ja Yhdysvaltojen suhteissa olisi ongelmia tai häiriöitä.

Hänen mukaansa siinä ei ole mitään poikkeuksellista, että Yhdysvaltojen presidentti tai ulkoministeri ei puheenjohtajuuskauden aikana vieraillut Suomessa.

- Suhteet ovat normaalit ja hyvät, Tuomioja kuittasi.

Omista tulevaisuudensuunnitelmistaan Tuomioja ei kertonut mitään tarkempaa. Hän totesi olevansa nyt vain ehdolla eduskuntaan, eikä halunnut sanoa, olisiko hän valmis jatkamaan ensi hallituksessa ulkoministerinä.

Kypros jää YK:n käsiin

Puheenjohtajuuskauden vastoinkäymisiä olivat epäonnistunut yritys ratkaista Kyproksen ja Turkin välinen kiista sekä Venäjän kumppanuussopimuksesta käytävien neuvottelujen jumittuminen Puolan ja Venäjän lihakiistaan.

Tuomiojan mukaan Kyproksen kysymys on YK:n vastuulla. Suomi ei pyrkinyt itse ratkaisemaan jaetun saaren jälleenyhdistämistä, mutta toivoi ratkaisua joka olisi edistänyt tätä tavoitetta.

- Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Haimme ratkaisua, joka olisi mahdollistanut Turkin jäsenyysneuvottelujen häiriöttömän jatkumisen ja tuonut konkreettista helpotusta kaikille väestöryhmille itse Kyproksella, Tuomioja sanoi.

Venäjän ja Puolan välisen kiistan Tuomioja taas uskoi ratkeavan nopeastikin. Hän piti todennäköisenä, että sopimusneuvottelut saadaan aloitettua varsin pian.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat